Mikko Kuitunen

Mikko Kuitunen

Hallituksen puheenjohtaja

TwitterLinkedIn

Vincit on aikoinaan perustettu hyväksi työpaikaksi. Tämä tavoite oli alun perin tärkein yhtiön syntymiseen johdattanut motivaation lähteeni ja sen vuoksi olen korostuneen kiinnostunut siitä, kuinka olemme asiassa onnistuneet. Jännityksen sekaista innostusta ei siten voinut mitenkään välttää, kun näin tulokset Great Place to Work -tutkimuksesta, johon osallistuimme ensimmäistä kertaa suurten yritysten sarjassa.

Viime kesän lopussa siirryin pois Vincitin toimitusjohtajan tehtävästä. Yritystä en suinkaan kokonaan jättänyt vaan siirryin Vincitin hallituksen puheenjohtajaksi ja olen siitä lähtien ollut tiiviisti mukana muun muassa strategian ja tuoteliiketoiminnan kehityksessä.

Päätin ottaa näppäimistön kauniiseen käteen, kun sain käsiini Vincitin tuoreet Great Place to Work -tulokset ja tajusin, että siitähän on yli vuosikymmen, kun ensimmäisen kerran yrityksenä osallistuimme kyseiseen tutkimukseen. Lähinnä itseäni viihdyttääkseni kaivelin esille Vincitin ihkaensimmäiset Great Place to Work -tutkimuksen tulokset.

Jos Great Place to Work ei ole entuudestaan tuttu, niin lyhyesti kerrotakoon, että kyseinen yritys tutkii vuosittain työntekijäkokemusta yrityksissä yli 60:ssa maassa anonyymillä Trust Index -henkilöstötutkimuksella. Great Place to Work -sertifiointi myönnetään yrityksille ja organisaatioille, joiden Trust Index on vähintään 65 %.

Kun Vincitillä toteutettiin ensimmäisen kerran Great Place to Work -tutkimus oli vastaajien määrä 36. Täytyy myöntää, että olin aika liikuttunut huomatessani, että meidän Trust Index -luku on peräti 90 ja luku on täsmälleen sama kuin vuosikymmen sitten. Trust Index lasketaan huomioimalla kaikkien vastaajien kaikki vastaukset kaikkiin tutkimuksen väittämiin. Pidin tulosta silloin erinomaisena lähtökohtana kehitykselle ja niin pidän nykyistäkin tulosta.

On aika hauskaa, että tutkimuksen väittämät eivät ole liiemmin muuttuneet matkan varrella ja siksi on suhteellisen luottavaista verrata eri aikakausien tuloksia toisiinsa. Dramaattisin muutos on tapahtunut väittämän “Tavat, joilla vaikutamme yhteiskuntaan, ovat minusta hyviä” kohdassa. Kymmenen vuotta sitten ainoastaan puolet vastaajista antoi tälle positiivisen arvion, kun nyt oltiin jo siedettävällä 84 % tasolla. Todella merkityksellistä myönteistä kehitystä on saatu aikaan myös väittämän “Ihmisiä kannustetaan tasapainottamaan työ ja muut elämänalueensa” kanssa nykyisen arvon ollessa 96 % verrattuna kymmenen vuoden takaiseen 75 % tasoon. Tästä olen erityisen ylpeä.

Alas ollaan tultu jonkin verran ainakin yhden tärkeän väittämän kohdalla. “Työlläni on erityinen merkitys: se ei ole "pelkkä työ" -väittämän osalta tulos on laskenut tasolta 81 % nykyiselle 72 % tasolle. Ymmärrän oikein hyvin, että jatkossakin työ voi olla pelkkä työ, eikä se estä hyvää suoriutumista. Toivon kuitenkin, että Vincit pystyy tarjoamaan edes hitusen merkityksellisyyden maustetta jokaiselle meidän työntekijälle.

Kaikki asiat eivät toki ole muuttuneet. “Täällä saa oikeudenmukaisen korvauksen tekemästään työstä” sekä “Haluan työskennellä täällä vielä pitkään” väittämien vastaukset ovat pysyneet käytännössä ennallaan. Tämä on tavallaan kiinnostavaa, kun vertailukelpoinen mediaanikuukausipalkka on tänä aikana noussut tuhat euroa eikä kukaan ollut vielä lähtenyt Vinciltä, kun tutkimukseen osallistuttiin ensimmäisen kerran.

Kaiken kaikkiaan itselleni tuli tunne, että aika pitkälle ollaan tultu noista ajoista ja tuloksista voi olla ylpeä. Vuosien varrella Great Place to Work -tutkimuksen tuloksilla ja niiden pohjalta tehdyillä toimenpiteillä on ollut kriittinen rooli Vincitin kehityspolulla. Saadun datan perusteella päästään tälläkin kertaa tarttumaan oikeisiin asioihin ja askeltamaan kohti parempaa huomista. Tästä syystä pidän todennäköisenä, että kymmenen vuoden kuluttua voidaan todeta, että Vincit on ottanut mahtiloikan eteenpäin.

Erinomaisuutta talveen ja kovasti tsemppiä Covid-19 väsytystaisteluun kaikille! Muistakaa kontaktoitua kanssaihmisten kanssa. Lupaan, että se tekee hyvää.

Tykkäsitkö artikkelista?

Anna pienet aplodit!