Juha Riippi

Juha Riippi

Back at Coding

juha.riippi@vincit.fi
+358 40 838 8006

TwitterLinkedIn

Olipa kerran nuori koodarinplanttu. Tämä heppu oli koodaustaidoiltaan ihan mukiinmenevä ja ulosanniltaan ymmärrettävä. Lisäksi hänellä oli taipumusta ainakin jonkinlaiseen kunnianhimoisuuteen. Tästä yhdistelmästä johtuen hän saikin aika nopeasti työelämässä laittaa titteliinsä sanan Lead sanojen Software Developer eteen. Niinpä pieni osa työajasta alkoi kulumaan koodaamisen sijaan tiimin vetämiseen liittyvissä tehtävissä.

Aikaa kului hieman ja koodarinplanttu vaihtoi työpaikkaa. Työpaikaksi valikoitui silloin vielä noin 20 henkilön Vincit. Kiinnostus tiimin vetämiseen huomattiin ja sama vastuu jatkui Vincitilläkin. Planttu innostui ketterästä kehittämisestä ja siihen liittyvistä menetelmistä. Niistä oppia kerättyään hänelle tuli ehdotus: “Mitä jos ottaisit vastuullesi meidän ketterän ohjelmistokehitysmallin ja sen kehittämisen?” Tämä kuulosti hyvältä! Ei muuta, kun innokkaasti hommiin. Lisäksi planttu pääsi yrityksen johtoryhmäänkin, mikä oli todella mielenkiintoista. Koodaukselle alkoi olla jo aika vähän aikaa, mutta kyllä sitäkin kaiken muun sivussa pääsi tekemään.

“Myyntihän on muuten myös kivaa hommaa!” planttu totesi, kun sitä oli hiipinyt työnkuvaan yhä isommissa määrin. Ja samalla oli mielenkiintoista miettiä yrityksen osaamisen kehittämisen mallia. Plantulla alkoi hieman hiipiä takaraivoon kumma tunne siitä, että mikä tää homma nyt oikeastaan onkaan, kun kaikenlaista tulee tehtyä. No, siitähän planttu sai nokkelan tittelin "Passionate Slash" eli kenoviivasekatyöläinen. Koodaaminen oli plantulla tässä kohtaa jo melko satunnaista.

Sitten tuli mielenkiintoinen homma. Planttu ja Vincit olivat kasvaneet aikuisiksi ja oli aika pohtia firmalle vähän rakennetta. Synnytettiin liiketoimintayksiköt, solut. Soluille tarvittiin keulille liiketoimintajohtajat rakentamaan kulttuuria ja johtamaan myyntiä, henkilöstöä ja asiakastyötä. “Kuulostaa todella upealta päästä omaa solua rakentamaan!” planttu totesi ja ilmoitti kiinnostuksensa tehtävään. Ja hän sai kuin saikin sen tehtävän itselleen. Uutta opittavaa ja hommia riitti. Koodaukselle ei enää ollut aikaa yhtään, mutta harrastusprojekteina sen parissa sai sentään vähän puuhastella.

Kuka sinä olet?

Eräänä kesänä planttu luki Oskari Saaren kirjoittaman mainion kirjan Voittamisen Anatomia, joka kertoo urheilulääkäri Aki Hintsan tarinan ja esittelee hänen filosofiaansa. Filosofia rakentuu pitkälti oman itsensä ymmärtämiseen ja siihen, että osaa vastata kysymykseen: kuka minä olen? Planttu kriisiytyi välittömästi ja alkoi syvät pohdiskelut. Työhön pitäisi saada merkityksellisyyttä, jotain syvää ja hienoa. Pitäisikö hakeutua johonkin yritykseen, joka rakentaa tuotetta, jolla voidaan pelastaa maailma uhkaavalta ympäristökatastrofilta? Pitäisikö pyrkiä töihin johonkin järjestöön, joka taistelee ihmisoikeuksien puolesta? Ehkä ei kuitenkaan, kai sitä merkityksellisyyttä voi löytyä lähempääkin. Itse asiassa Vincitillähän on aina ollut planttua kovasti puhutteleva visio hyvän työpaikan rakentamisesta. Sitä kautta voi vaikuttaa ylipäätään positiivisesti paremman työelämän puolesta. “Mähän olen loistavassa paikassa, jotta voin tehdä tähän omalta osaltani impaktia”, planttu totesi. Kaikki oli taas hyvin.

Mutta sitten jokin kaiversi taas noin vuoden päästä. Tuntemukset alkoivat saada jo pieniä epätoivon sävyjä. “Taasko olen samassa tilanteessa kuin viime kesänä? Nyt pitää tehdä muutos ja nopeasti”, totesi planttu ja lähti keskustelemaan asiasta. Ja koska Vincit on vauhdikas yritys ja ihmisten hyvinvointi otetaan tosissaan, ei kulunut kauaakaan, kun planttu työskentelikin johdon konsulttina Vincitin uudessa Now-tiimissä.

Kanveesin kautta oivalluksiin

Tässä vaiheessa vaihdan kirjoittamisen ensimmäiseen persoonaan, koska monet teistä ovat varmaan jo arvanneet, että koodarinplanttu olen minä. Now-tiimissä työskentely tuntui hetken aikaa todella hyvältä. Mutta pääasiassa siitä syystä, että ylipäätään jokin muutos oli tapahtunut. Samat vanhat tuntemukset alkoivat hiipiä pään sisälle kuitenkin todella nopeasti. Lisäksi työtahti oli kova ja rinnakkain edistettäviä asioita eli multipaskingia oli paljon. Uni alkoi kärsiä, kotona alkoi pinna olla kireällä ja hymy alkoi työpaikalla olla harvassa. Etätyöskentely ja jatkuvat videopalaverit eivät ainakaan helpottaneet tilannetta. Tilanne eskaloitui niin pahaksi, että alkoi tulla fyysisiä oireita, voimakkaimpana niistä paniikkikohtaukset. Tässä kohtaa jopa niinkin luupäinen ihminen kuin minä ymmärsi ottaa yhteyttä työterveyteen. Seurasi passittaminen sairaslomalle.

Sairaslomalla oli aikaa ajatella. Innostuin taas koodaamaan ja se tuntui terapeuttiselta tekemiseltä. Tajusin myös kuinka ikävä minulla oli ollut koodaamaan. Mietin, että miksi ihmeessä olin ylipäätään lopettanut koodaamisen työssäni? No enhän minä ollut, olin vain pikkuhiljaa ajautunut rooliin, jossa sille ei enää ollut aikaa. Huomasin kuitenkin kotona koodatessani omia juttuja ja omaksi ilokseni, että osaan yhä! Ymmärsin, että itse asiassa mikään ei estäisi minua palaamasta työhön koodin pariin. Ja tässä sitä ollaan, starttailemassa ensimmäistä työprojektia. Edelleen Vincitillä, koska kuten aikaisemminkin ilmoittaessani roolitoiveesta järjestyi tämäkin noin päivässä.

Onko jokin nyt sitten toisin verrattuna aikaisempiin roolimuutoksiin? Tuleeko tässäkin hetken kuluttua tilanne, jossa olen taas perimmäisten kysymysten äärellä kriisiytymässä? Voi olla, mutta uskon myös, että jokin on nyt toisin. Se jokin on mielestäni se, että osaan nyt vastata Aki Hintsan potilailleen esittämään kysymykseen: kuka minä olen? Olen rakentaja. Kun saan työssäni tehtyä asioita, joista jää konkreettinen jälki maailmaan ja voin sitä tehdessäni älyllisesti haastaa itseäni, olen onnellinen. Ohjelmointi on tuohon yhtälöön täydellinen ratkaisu.

Mitä se merkityksellisyys sitten on? Olen ymmärtänyt, että itselleni työn merkityksellisyys syntyy siitä, että nautin työn tekemisestä ja voin jossain kohtaa osoittaa jotain konkreettista sormella ja todeta: minä tein tuon. Ehkä sillä ei pelasta maailmaa eikä ihmishenkiä, mutta se riittää minulle. Mä olen rakentaja, en pelastaja. Kuka sinä olet?

Tykkäsitkö artikkelista?

Anna pienet aplodit!