Tiina Ratilainen

Tiina Ratilainen

Passionate Storyteller

tiina.ratilainen@vincit.fi

TwitterLinkedIn

Olemme viime aikoina saaneet toivottaa meille takaisin tervetulleeksi monta vanhaa vincitläistä. Tämä on ollut meistä mahtavaa ja herätti tietenkin myös uteliaisuuden: miksi veri veti takaisin? Päätimme jututtaa paria paluumuuttajaa ja istuimme alas puhumaan työstä ja työelämän merkityksellisyydestä. Sekä tietenkin siitä, miksi tie toi takaisin Vincitille.

“Halusin vielä jutella Vincitin kanssa, koska se on paras paikka, missä mä oon ollut.”

Niko Kähkönen ja Johannes Ylinen työskentelevät Vincitillä ohjelmistokehittäjinä – molemmat toista kertaa. Nikon Vincit-taival starttasi syksyllä 2015. Matkan varrella intohimoiselle purjelennon harrastajalle tuli eteen mahdollisuus päästä tekemään töitä lentokoneiden parissa ja olihan se päivänselvää, että kortti oli katsottava.

Johannesta puhutteli Vicitin rento meininki ja turhan pönöttämisen poissaolo, minkä seurauksena hän aloitti Vincitillä syksyllä 2018. Kohdalle osunut mielenkiintoinen projekti tempaisi kuitenkin mukaansa ja työt siirtyivät Vincitiltä reiluksi vuodeksi toisaalle. Kesällä 2021 Johannes ja Niko kuitenkin päätyivät molemmat palaamaan takaisin.

Työyhteisö vailla vertaa

“Kun tulee toimistolle niin tulee vaan semmonen onnellisuuden tunne, et kyllä tää on hieno paikka vaikka mitään erityistä ei tapahtuisikaan.”

Uuden työpaikan mielenkiintoisista projekteista ja toimivasta projektiarjesta huolimatta kaipuu Vincitin yhteisöön jäi. Se oli molemmille yksi isoimmista syistä palata takaisin.

“Jossain vaiheessa tajusin, että oli kaipuu takaisin Vincitin yhteisöön. Jotenkin sitä osas koronavuoden jälkeen arvostaa vieläkin enemmän. Sen kokee itse aika tärkeäksi.”

Mikä Vincitin yhteisössä sitten on kaksikon mielestä niin spesiaalia? Tämä muodostuu monista pienistä palasista, kuten rennosta ja leppoisasta ilmapiiristä, joka näkyy muun muassa turhan pönötyksen ja mailan puristamisen puuttumisena.

“Täällä on oikeasti mahdollisuus leppoisaan kanssakäymiseen työpäivän lomassa. Isommissa korporaatioissa ei ole aina ollut tuota mahdollisuutta.”

Molemmat kundit olivat myös sitä mieltä, että Vincitillä ollaan poikkeuksellisen viitseliäitä yhteisöä ja muita kohtaan. Täällä toivotetaan uudet vincitläiset tervetulleeksi ja otetaan ihmiset hyvin vastaan. Nikon mielestä Vincitin yksi kantava voima on myös se, että kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia. Parhaan tuloksen saavuttamiseksi, mitä tahansa tekeekin, pitää voida olla oma itsensä.

“Ollaan sellasia ku ollaan ja viljellään huumoria, mutta sillon kun tehdään töitä, niin niitä tehdään tosissaan ja saadaan aikaan paljon.”

Yhteisöllisyys näkyy myös monipuolisena yhdessä tekemisenä – niin työkontekstissa kuin rennommissakin merkeissä. Johannes kertoi, että useammasta työkaverista tulee käytettyä termiä ystävä kollegan sijaan. Pieni juttu, millä on kuitenkin suuri merkitys on esimerkiksi viikottaiset yhteiset juoksulenkit ja lenkkisauna toimiston omalla saunalla.

“Vincitillä voi olla varma siitä, että työkaverit on ammatillisesti huippuosaajia, mutta ne on sen lisäks vielä huippuluokan työkavereita, samanlaista työyhteisöä ei ole ollut missään. Se on tavallaan latteus, mut voin rehellisesti sanoo ja on perspektiiviä siitä.”

Avoin kulttuuri ilman turhia hierarkioita

“Työyhteisö ja se tapa toimia on sittenkin tärkeempi juttu kuin se, mille laitteelle koodia tekee.”

Johannes ja Niko toivat molemmat omissa juttutuokioissaan itselleen tärkeänä tekijänä esille Vincitin toimintatavan ja yrityskulttuurin. Matala hierarkia, vapaa ja avoin kulttuuri sekä se, että kaikki ylimääränen turha johtaminen on jätetty pois puhutteli ja sitä jäi kaipaamaan muualla työskennellessä.

“Voit esimerkiksi valita omat työvälineet kysymättä keneltäkään lupaa ja ilman budjettirajoituksia. Kaikki halukkaat saavat firman luottokortin, jolla voi tehdä töihin liittyvät hankinnat ilman, että tarvitsee käydä läpi mitään hankintaprosessirumbaa.”

Johannekselle ja Nikolle itseohjautuvuus resonoi, mutta Niko myös muistutti, että se ei sovi kaikille. Toiset kaipaavat vahvempaa ohjaamista ja johtamista ja sitä, että itselle jää vain työasiat ajateltavaksi. Siinä mielessä Vincit on siis myös vaativa, eikä se ei sovi kaikille.

Kuitenkin niille, joille itseohjautuvuus sopii, se antaa lähes rajattomat mahdollisuudet kehittämiseen ja kehittymiseen. Molemmat arvostivat sitä, että työpaikalla on oman kehittymisen lisäksi mahdollisuus vaikuttaa ja kehittää myös organisaation toimintaa. Niko koki, että tällöin tehdään myös parempaa duunia ja tuottavuuskin on ihan eri tasolla, mitä perinteisemmin johdetuissa yrityksissä.

“Vincitillä ei vaan eletä maailman muutoksen mukana vaan pikemminkin tehdään sitä muutosta. Ja myös yksilöllä on mahdollisuus vaikuttaa ja kehittää ylipäätään koko organisaation toimintaa. Mä koen et asiat on näin ja sen takia halusinkin tulla takasin. Se oli yks monista syistä.”

Kannattiko tulla takaisin?

Palataan toviksi vielä työn merkityksellisyyden teemaan. Johannes ja Niko pitivät Vincitin työyhteisöä, toimintatapaa ja yrityskulttuuria tärkeimpinä syinä tulla takaisin. Näiden lisäksi molemmat kuitenkin korostivat, että peruspalikoiden tulee olla kunnossa.

Projektiarki ei saa tuntua siltä, että kantaa päivästä toiseen vettä kaivoon. Sillä mitä tekee, täytyy olla myös oikeaa, reaalimaailman merkitystä. Tulee olla mahdollisuus kehittyä ja oppia uutta. Ja toki myös palkkauksen tulee olla kunnossa.

Entä mitä Johannes ja Niko ovat mieltä, kannattiko käydä muualla ja kannattiko tulla takaisin? Vastaus tulee nopeasti: kannatti – molempien kysymysten kohdalla.

“Mulle se oli todella hyvä ja avartava kokemus. Pääsin tekemään asioita, joita oon aina halunnut tehdä ja näkemään asioita, mitä halusin nähdä. Mutta loppujen lopuksi huomasin Vincitin arvon työnantajana ja työyhteisön luojana. Oon nähnyt enemmän ja tiedän entistä paremmin millä tavalla haluan tehdä töitä ja missä.”

Tykkäsitkö artikkelista?

Anna pienet aplodit!