Pirkka Rannikko

Pirkka Rannikko

UX and Service Design

pirkka.rannikko@vincit.fi

TwitterLinkedIn

Tämä artikkeli starttaa kolmiosaisen blogisarjan, jossa palvelumuotoilijamme Pirkka Rannikko pohtii muotoiluajattelua oman mentorointiprosessinsa pohjalta. Ensimmäisessä osassa Pirkka kertoo kokemuksistaan Vincitin mentorointiohjelmassa ja jakaa niiden synnyttämiä mietteitä luovasta ajattelusta.

Luova ajattelu, designin kommunikointi sidosryhmille ja design-kritiikki ovat taitoja, joita kuka hyvänsä ongelmia työkseen ratkova voi harjoitella. Työstimme näitä aiheita mentorini kanssa Vincitin mentorointiohjelmassa ja kirjoitan niistä pohdinnoista tässä blogisarjassa.

Vincitin mentorointiohjelma tarjoaa kiinnostavan sekä muuta oppimista täydentävän näkökulman ja tavoitteellisen työskentelytavan itsensä kehittämiseen. Se on keino ammentaa työyhteisön valtavaa osaamisen kehittämisen potentiaalia, mikä oli itselleni yksi merkittävä syy hakea Vincitille töihin. Olen osallistunut mentorointiohjelmaan sekä mentorin, että mentoroitavan aktorin roolissa; tämä blogi on kirjoitettu jälkimmäisestä näkökulmasta.

Mentorointiohjelma

Ydinuskomukseni on, että tällä alalla täytyy jatkuvasti kehittää omaa osaamistaan ja ajattelua ollakseen ammatillisesta näkökulmasta relevantti työnantajalle, asiakkaille ja kollegoille. Tästä syystä mentorointiohjelmaan mukaan hyppääminen oli itselleni selvä asia, kun mahdollisuus siihen tuli.

Mentorointiohjelman alussa aktori ja mentori yhdessä miettivät tavoitteita mentoroinnille. Omat tavoitteeni tuntuivat heti alussa melko selkeiltä, ja ne oli helppo sanoittaa ääneen. Olen aina työskennellyt hyvin itsenäisesti ja itsevaltaisesti designerin roolissa. Minulla ei ole ennen Vincitille tuloa ollut ympärilläni suurta ja läheistä design-yhteisöä, jonka avulla reflektoida omaa tekemistäni. Uskon myös, että designerin pitää pystyä oman työnsä analyyttiseen ja kriittiseen tarkasteluun ja hylkäämään rakkaatkin ideat ja ratkaisut tosiasioiden edessä. Tätä taustaa vasten kirjoitin muotoiluajatteluun ja -tekemiseen liittyvät tavoitteeni seuraavaan muotoon:

  1. Oman työn tietoisen analyyttisyyden ja design-kritiikin kehittäminen. Intuitiosta perusteltuihin päätöksiin…
  2. …siten että muutkin ovat kartalla eli oman työn läpinäkyvyyden ja sen muille ääneen sanallistamisen kehittäminen.
  3. Analyyttisyydestä kohti rajoittamatonta optimismia ja luovaa ajattelua.

Vuoden 2020 kevät oli haastavaa aikaa tietysti myös mentoroinnin aloittamiselle. Saimme kuitenkin säännöllisesti pidettyä mentorini Kimmo Tuomaisen kanssa sessioita, joissa keskustelimme design-työn tekemisestä ja projektiesimerkeistä tavoitteiden ympärillä.

Päätin vuoden vaihteessa jatkaa tavoitteiden työstämistä pitämällä oppimispäiväkirjaa. Lupasin itselleni jatkaa kokeilua kolmen kuukauden ajan. Kirjasin viikoittain kokemuksiani havaintokehän kysymysten avulla:

  • Mitä tein, sanoin, kuulin tai näin?
  • Mitä tunteita se herätti?
  • Mitä ajatuksia tai ideoita siitä kumpusi?
  • Mitä tämän johdosta aion tehdä seuraavaksi?

Lopuksi vedimme Kimmon kanssa mentorointisessiossa oppimispäiväkirjan antia yhteen ja tuumailimme, miten tavoitteiden eteen työskentelyä kannattaa jatkaa nykyisessä asiakasprojektissani. Oppimispäiväkirjakokeilu itsessään tuntui sen verran hyvältä, että päätin jatkaa sitä vielä kesälomaan saakka. Saimme Kimmon kanssa mentorointiprosessin päätökseen toukokuun lopulla. Vaikka varsinainen mentorointiohjelma päättyi, jatkan edelleen tavoitteiden työstämistä käytännön harjoituksilla aina, kun sopiva tilaisuus eteen tulee.

Avaan design-työhön liittyviä, mentoroinnista ja oppimispäiväkirjasta esiin nousseita oivalluksia seuraavissa osioissa ja blogisarjan seuraavissa osissa. Uskon, että näistä ajatuksista on myös muissa luovan ongelmanratkaisun rooleissa työskenteleville pohdittavaa.

Luova ajattelu

Aikanaan ajattelin, että designereiden tulee olla luovia menestyäkseen työssään. Siis luovia sellaisella tavalla, että uusia ideoita tulee liukuhihnalta, sen kun ehtii ajattelemaan. En ole koskaan kokenut, että olisin luova. Ainakaan tällä mainitulla tavalla. Olen myös koko ammatillisen urani kokenut olevani enemmän kiinnostunut siitä, miten asioita tehdään, kuin siitä mitä tehdään. Sittemmin olen myös oppinut menetelmiä, joilla luovuutta voi ruokkia, ja prosesseja, joilla ideoita voidaan tuottaa.

Silti ajatus ideoiden hatusta kiskomisesta kiehtoo. Miten sellaista kykyä voisi kehittää? Yksi tapa on tietysti olla kiinnostunut maailmasta ylipäätään, seurata aikaansa, ilmiöitä ja trendejä ja poimia sieltä asioita, joita soveltaa samankaltaisissa tai kokonaan uusissa yhteyksissä. Tästä edelleen johdettuna ns. benchmarkkien tai vertailukohtien hakeminen samalta ja muilta aloilta tai konteksteista, kilpailija-analyysit tai vaikka vertaileva käytettävyystestaus auttavat laajentamaan omaa ajattelua ja kääntämään sitä ilmeisiltä raiteiltaan uusiin suuntiin. Mitä laajemmalla eri rooleista koostuvalla ryhmällä tätä tiedon keruuta ja analysointia tehdään, sitä enemmän projekti saa polttoainetta uusien sopivien ratkaisujen etsimiseen. Nopea konseptisuunnittelu ja rinnakkaisten ratkaisuvaihtoehtojen hahmottelu tukee, konkretisoi ja selkeyttää sekä suuntaa tiedonkeruun johtopäätöksiä (tästä lisää myöhemmin). Konseptia kannattaa maalata tässä vaiheessa leveällä pensselillä, jotta siinä on kasvun varaa iteroinnille, uusille suunnille ja ideoille tai vaikka koko liiketoimintamallin pivotoinnille.

Tarkastele, iteroi, johdonmukaista

Riippuu projektista, kuinka paljon, missä vaiheissa ja kuinka usein tätä harjoitusta tulisi tehdä. Ketterät kehitysprojektit lähtökohtaisesti tarjoavat mahdollisuuksia ja toisaalta myös vaativat asioiden tarkastelua ja uudelleentarkastelua säännöllisesti, erityisesti, jos hankkeen tavoite tai visio ei ole vielä kiveen hakattu.

Mutta entä sitten, kun viidettä kertaa mietit, esitetäänkö jonkin tietokantataulun tiedot listana vai taulukossa, omalla näytöllä vai modaalidialogissa? Vaikka projektissa ei design-systeemiä olisikaan, on todennäköistä, että joku malli tietojen esittämiselle on edellisten kertojen mietinnän lopputuloksena hahmottunut. Pitäisikö tässäkin tilanteessa vielä innostua hakemaan uutta näkökulmaa ulkomaailmasta vai kopioida edellisen JIRA-tiketin sisältö uuden pohjaksi?

Usein tämänkaltaisessa tilanteessa vaaka kallistuu ratkaisuun, joka on johdonmukainen ja samankaltainen edellisten kanssa. Erityisesti isommissa hankkeissa johdonmukaisen käyttöliittymän kehittäminen vaatii huomion kiinnittämistä asiaan päivittäin ja designeri toimii johdonmukaisuuden vartijana sekä omille että muiden ratkaisuille. Käyttäjät arvostavat ratkaisuita, jotka toimivat ennakoidusti ja loogisesti. Toki johdonmukaisuutta on mahdollista toteuttaa laput silmillä käytettävyyden kustannuksella. Designerin arjen luovuus onkin usein sitä, että perustellusti poiketaan säännöstä intuition tai tosiasioiden johdattelemana.

Yksi huomio etätyöajasta on se, että spontaani saman huoneen tussitaulun äärellä ideointi ja konseptien hahmottelu on jäänyt pois arkirutiineista. Aikaisemmin moni idea oli jo hahmoteltu ja jatkojalostettu kollegan kanssa samassa ajassa, kuin missä nykyään saat vasta kalenterikutsun aikaan jonnekin seuraavalle viikolle. Kyllä, edelleenkin voi yhdessä piirrellä, keskustella ja haastaa, vaikka siihen on etänä suurempi kynnys. Tussitaulu on työkaluna usein ylivertainen eikä vuorovaikutuskaan videolla ole yhtä hyvää kuin kasvotusten.

Jatkuvaa oppimista

Itseohjautuvassa organisaatiossa jokaisella on sekä valta, mutta myös vastuu oman osaamisen kehittämisestä. Vincitillä Univincity tarjoaa mentoroinnin lisäksi useita muitakin tapoja osaamisen kehittämiseen. Opintoryhmät, erilaiset koulutukset ja valmennukset, sekä osaamista kehittävät ja levittävät työskentelytavat asiakasprojektissa ja näiden luova yhdistely varmistavat, että jokaiselle löytyy itselle sopiva malli jatkuvaan oppimiseen.

Työyhteisön osaamispotentiaalin hyödyntäminen itsensä kehittämiseen ei kuitenkaan ole arjessa aina yksinkertaista. Usein asia kiteytyy siihen, tukeeko meneillään oleva asiakasprojekti sen hetken oppimistavotteita ja voiko projektin arkea mukauttaa siten, että se tukisi tavoitteita paremmin? Toinen olennainen kysymys on se, onko arjessa riittävästi löysää ja tarvittavaa energiaa omien tavoitteiden pitkäjänteiseen kehittämiseen. Palasten loksahdellessa kohdalleen voi oma tekeminen saada ihan uusia ulottuvuuksia ja saavuttaa uusia tasoja hyvinkin lyhyessä ajassa.

Tämä blogipostaus on ensimmäinen osa blogisarjaa. Sarjan muut osat pääset lukemaan alta:

Tykkäsitkö artikkelista?

Anna pienet aplodit!