Mikko Kuitunen

Mikko Kuitunen

TwitterLinkedIn

Varmaan aika moni pääsi (tai joutui) seuraamaan Särkänniemen delfiinisekoilua viikonlopun aikana. Itsekin kannoin korteni kekoon Twitterissä ja avasin keskustelun tällaisella twiitillä:

Yritettiinkö a) tehdä salaa vai b) tehtiinkö tietoinen päätös olla viestimättä. Jos b), tuskin tehtiin tahallaan paska päätös. #särkänniemi

Mun pohjaolettama on, että yritysjohto tuskin tahallaan tekee paskoja päätöksiä. Toki joku voi siitäkin olla eri mieltä, mutta itse uskon vahvasti niin. Jälkikäteen monia päätöksiä on helppo kritisoida ja jeesustella miten hommat olisi pitänyt hoitaa, mutta virheitä ja isojakin virhearviointeja sattuu jatkuvasti. Se on osa elämää ja liikkeenjohtoa.

Kuten itse asiassa melko harva oman some-verkostoni väestä, en osaa ottaa asiaan kantaa tapahtuman pääkohteen eli delfiinien näkökulmasta. Olen ymmärryksessä, että delfiineistä on päätetty luopua jo vuosi sitten ja asiasta on kerrottu asiallisesti perustellen. Itse toivon eläinkappaleille mahdollisimman hyviä oloja ja pitkää ikää, mutta syvemmät pohdinnat jätän kokonaisuutta paremmin ymmärtävien tehtäväksi.

En ole myöskään viestinnän ammattilainen enkä täysin ymmärrä (sosiaalisen) median toimintadynamiikkaa (minkä tämä bloggauskin hyvin osoittaa), joten jätän nekin analyysit muiden tehtäväksi. Sellaisen luin Fabosta, että jonkun mielestä tämä on Suomen historian pahin viestintämoka. Se sentään kuulostaa mielestäni liioitellulta, vaikka ei tästä härdellistä varmaan kukaan kiitettävää arvosanaa anna.

Yritin viedä keskustelua Twitterissä suuntaan, josta minulla pitäisi olla jotain ymmärrystä eli johtamiseen ja ennen kaikkea johtamiskulttuuriin. Tästä teemasta puhutaan onneksi nykypäivänä enemmän ja enemmän, mutta johtamiskulttuurin näkeminen yleisesti yrityksen tärkeimpänä menestystekijänä odottaa vielä aikaansa.

Valittu viestintästrategia ja edelleen yksittäisen tapahtuman viestiminen ovat alisteisia johtamiskulttuurille. Ollaanko avoimia? Peitelläänkö asioita? Pakoillaanko vastuuta? Kaikki nämä kysymykset juontavat johtamiskulttuurista. Tästä syystä on mielestäni hedelmällisempää keskustella minkälainen johtamiskulttuuri johtaa tämän kaltaiseen käyttäytymiseen tai ylipäätään mahdollistaa viestimättä jättämispäätöksen kuin lynkata yksittäisen tapahtuman väärin valittua viestintätapaa.

Tähän päädyttiin myös Twitterissä. Tein oivalluksen, että kaikki tämä someraivo juonsi juurensa siitä, että ihmiset olivat tyytymättömiä johtamiskulttuuriin. Miten mahtava asia olikaan kyseessä. Suuret kansanjoukot ja ennen kaikkea media otti kantaa (joskin välillisesti) johtamiskulttuurin merkitykseen koko yrityksen olemassa olon näkökulmasta. Olin asiasta niin tohkeissani, että kirjoitin lopulta näin:

Johtamiskulttuurista tässä on pohjimmiltaan kyse. On aikas hellyttävää, kun some-kansa mielensä pahoittaa siitä.

140 merkkiin on hankala sisällyttää sanavalintojen perusteita kovinkaan syvällisesti. Twitter on mainio tiedonjakokanava, mutta perusteelliseen keskusteluun se sopii vähän huonommin. Ymmärrän hyvin, että viestini on helppo ymmärtää väärin enkä voi väittää, että sanavalinnat olisivat sattumaa. Mielensä pahoittajat tuovat väriä arkeen eikä niitä pidä pelätä. Joku voi sanoa, että syyllistyin provosointiin ja hyväksyn sen kyllä. Jos kukaan ei suutu, mikään ei muutu.

Delfiinigate

Homma eskaloitui yli odotusten, sillä twiittini oli päässyt isosti framille Uuden Suomen artikkeliin: http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/202400-ylimielista-eliittia-missa-tallaisia-johtajia-kasvatettu-konsultti-ihmettelee

Olen miettinyt johtamiskulttuuriin liittyviä asioita varmasti asiantuntijuuteen vaadittavat 10 000 tuntia.  Enkä ole tyytynyt ainoastaan akateemiseen miettimiseen vaan teemme sillä saralla uraa uurtavaa duunia Vincitillä joka päivä.

Minua ei haittaa yhtään, jos joku konsultti kutsuu minua ylimieliseksi eliitin edustajaksi yhden twiitin perusteella. Onhan se aika komea titteli esim. käyntikorttiin. Jos joku minut oikeasti tunteva kutsuisi minua ylimieliseksi, en voisi olla pettyneempi itseeni.

Sovinnon eleenä laitamme täältä Vincitiltä Pasille postiin hienon mielensäpahoituskarvalakin talven tuiskuja silmällä pitäen. Lakin taustoista voi lukea täältä: https://www.vincit.fi/blog/ala-pelkaa-mielensapahoittajia/

 

terveisin,

ylimielisen eliitin edustaja

Tykkäsitkö artikkelista?

Anna pienet aplodit!

Kommentit

  • Hei kaima,

    Kommentissasi sanoit, että vaihtoehdot yritettiinkö a) tehdä salaa vai b) tehtiinkö tietoinen päätös olla viestimättä. Mielestäni vaihtoehto a on huonoa johtamista. Mutta b on vain järkevää toimintaa ja ongelmien ennalta ehkäisemistä, ainakin tässä tapauksessa. Jos olisi kerrottu etukäteen, käsillä olisi aivan toisenlainen kriisi ja useat tahot, ml. Vihreät ja vasemmistoliitto, olisivat jälleen moittimassa poliisia liian kovista otteista anarkisteja ym. kohtaan.

  • Viestintä yleensä epäonnistuu – paitsi sattumalta. Osmo A. Wiion ensimmäinen laki inhimillisestä viestinnästä vuodelta 1976.

    2. Jos sanoma voidaan tulkita eri tavoin, niin se tulkitaan tavalla, josta eniten vahinkoa. 3. On olemassa aina joku, joka tietää sinua itseäsi paremmin, mitä olet sanomallasi tarkoittanut. 5. Joukkoviestinnässä ei ole tärkeätä se, miten asiat ovat, vaan miten asiat näyttävät olevan.

    Sanomatta jättäminen se vasta onkin vaikuttavaa viestintää.

    Silti hämmästyttävää, millaiset mittasuhteet keissi on saanut. Ihmisten draaman tarve näyttää olevan loputon. 🙂

    Valtaosa siitä lienee onneksi päivittelyä, jeesustelua ja mediakuplaa, josta mahdollisimman moni yrittää ottaa osansa ja heittää lisää bensaa liekkeihin. Asiakaskunnan keskuudessa Särkänniemi tuskin kokee merkittävää mainekolhua.

    Näin tulenarassa ja monisyisessä tapauksessa on ihan perusteltua pohtia, voisiko ’oikein toimittu’ (delfiinien paras, tarkoituksenmukainen toiminta kokonaisuus huomioiden) olla ristiriidassa ’oikein viestityn’ kanssa.

    Kaiken vöyhötyksen keskellä saattaa unohtua, että ehkä Särkänniemi onkin moraalinen voittaja…

  • Salla Syvänen

    Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että koko tapaus kertoo meille paljon Särkänniemen johtamiskulttuurista. Minkälaisia arvoja päätöksenteossa noudatettiin, mikä painoarvo annettiin eläinten hyvinvoinnille, avoimuudelle ja annetuille lupauksille. Myös asiaa koskeva jälkikäteen tapahtunut tiedotus heijastelee näitä arvoja; jaetaanko ristiriitaista tietoa tai miten tuetaan työkaveria vaikeassa tilanteessa. Reaktiomme tapaukseen kertoo myös omista arvoistamme ja siitä miten ne ovat linjassa tai ristiriidassa Särkänniemen mahdollisten arvojen kanssa.

    On tärkeää, että käymme enemmän arvokeskustelua ja keskustelua johtajuudesta. Täytyy myöntää, että fanitan Vincitia yrityksenä juurikin sen rohkeuden ja avoimuuden vuoksi; mistään ei pelätä puhua.

    Yllätyin kyllä hieman tuosta sanavalinnasta, kuinka ”hellyyttävänä” pidit asiasta noussutta kohua. Käsitin, että mielestäsi on pelkästään hieno asia, että ihmiset suhtautuvat tärkeäksi kokemiinsa asioihin intohimoisesti ja tuovat rohkeasti näkemyksiään esiin. Intohimoinen tarttuminen tärkeäksi kokemiinsa asioihin, muutokseen pyrkiminen ja paremman tavan etsiminenhän mielestäni määrittävät hyvin keskeisesti Vincitin kulttuuria niin kuin sen olen ymmärtänyt.

    Nämä kohua kommentoivat ulostulot on kieltämättä hyvin helppo ymmärtää väärin ja tahallista väärinymmärrystä esiintyykin valtavan paljon. Provosoinnilla saakin näppärästi viljeltyä lureja, joihin yleisö voi haksahtaa. (Kuten minäkin nyt taisin tehdä.)

    PS. Minua muuten ihmetyttää tämä joukko, joka ottaa kantaa siihen, miten ei saa ottaa kantaa, koska ei ole oikeutta ottaa kantaa tai koska maailmassa on muitakin asioita, joihin tulisi ottaa kantaa..

  • Axel Barman

    Halvalla meni karvalakki!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *