Jari Laari

Jari Laari

Passionate Lead Developer

jari.laari@vincit.fi

TwitterLinkedIn

Takana yli puoli vuotta kestäneet valmistelut, pitkä viisumiprosessi ja 20 tunnin lennot. Vihdoin Los Angelesin kenttä siintää horisontissa.

Ensimmäisiä viikkoja uudessa maassa rytmitti virallisten asioiden hoitaminen, muun muassa sähkö- ja kaasusopimusten teko, amerikkalaisen pankkitilin, luottokortin sekä sosiaaliturvatunnuksen hankkiminen. Kaikessa tässä oli tekemistä, mutta maassa jo useamman vuoden asuneet paikalliset ja suomalaiset kollegat auttoivat asioiden järjestelyssä mielellään.

Vuokra-asunnon kylkiäisenä tenniskenttä ja uima-allas

Työkaverin luona vietetyn karanteeniviikon ja koronavirustestin jälkeen pääsin muuttamaan omaan asuntoon. Asuntoni sijaitsee Irvinen kaupungissa, aivan toimiston vieressä. Muutaman suomalaisen kahden vuoden komennus oli aiemmin tullut päätökseen ja he jättivät minulle huonekaluja, keittiötarvikkeita ja muuta tarpeellista. Kaikki Vincitin suomalaiset komennustyöntekijät eivät suinkaan ole pestin päätyttyä suunnanneet kotimaahan, vaan useampi on jatkanut komennustaan ja yllättävänkin moni on jäänyt rakentamaan pysyvämpää elämää Kaliforniaan.

Asuntoni sijaitsee asuntokompleksissa, jonka palveluihin kuuluu useampi uima-allas, kuntosali, grillauspaikka ja tenniskenttä, joiden kaikkien käyttöoikeus sisältyy vuokraan. Postipaketit voi hakea näppärästi postihuoneesta, elleivät ne ole tulleet suoraan ovelle. Etenkin komennuksen alussa olen käyttänyt paljon Amazon Primeä käyttötavaroiden tilaamiseen, Uber Eatsia ja Doordashia ravintolaruokatilauksiin sekä InstaCartia ja Amazon Freshiä päivittäistavaroiden toimittamiseen koti-ovelle. Ensimmäisinä viikkoina asuntoni muistuttikin pahvilaatikkopaljouden takia enemmän kuljetusterminaalia kuin asuntoa.

Kiinni työarkeen kieli solmussa

Muuton jälkeen suuntasin toimistolle, jota on alettu pikku hiljaa avaamaan koronaviruspandemian jäljiltä. Uudet työkaverit ottivat uuden vahvistuksen ilolla vastaan, ja mainittuani surffailuhaaveesta ja innostuksesta tennistä kohtaan ilmoittautui useampi työkaveri mukaan.

Toimistolla on päivästä toiseen leppoisa meno. Viihtyisässä avokonttorissa soi country-musiikki, pukeutuminen on kelinmukaista ja työntekijöiden koirat viihdyttävät ajoittain tietotyöläisiä. Näkymät toimiston 11. kerroksesta kaupungin yli on mahtavat, ja vaikka jokainen paiskii ahkerasti töitä, löytyy spontaaneille keskusteluille ja yhteisille lounashetkille kuitenkin aikaa.

Työviikkoa rytmittää Taco Tuesday, jolloin työkavereiden kanssa suunnataan paikalliseen meksikolaiseen ravintolaan ja Fat Friday, jolloin toimistolle tilataan herkkuja jostakin paikallisesta ravintolasta. Tampereelta kaipaan sikäläisten mahtavien työkaverien lisäksi lähinnä edullista alakerran työpaikkaruokalan noutopöytää, sillä täällä kevyt salaattilounas alakerran ravintolasta kustantaa helposti 15$, eli nykykurssilla noin 12.5€.

Työskentely ei merkittävästi eroa Suomeen verrattuna. Täällä tehdään kahdeksan tunnin työpäivää, mutta itse asiakasprojektit ja liiketoimintaongelmien ratkaiseminen ovat hyvin samankaltaisia. Superkoodaaja ei tarvitse olla pärjätäkseen, mutta oppimis- ja sopeutumiskykyä tulee löytyä. Merkittävä ero asiakkaissa on skaala – maan koosta johtuen jonkin ongelman hyvin ratkaisemalla saattaa idean tuottopotentiaali olla valtava.

Siinä missä suomalaiset kollegat ovat usein ylemmän korkeakoulututkinnon käyneitä, tänne paikallisesti palkatuilla ohjelmistokehittäjillä on yleensä alempi korkeakoulututkinto tai lyhyt koodikoulu (Coding School) taustalla. Asia hieman mietitytti etukäteen, koska Suomessa työskennellessä olen päässyt tekemään yhteistyötä todella taitavien ohjelmistokehittäjien kanssa. Pelot tässäkin suhteessa osoittautuivat turhaksi, sillä moni paikallinen on viihtynyt Vincitillä jo useamman vuoden, he ovat erittäin motivoituneita ja taitavia, eikä erilaisella koulutustaustalla ole ollut merkittävää vaikutusta.

Uusiin työkavereihin tutustuminen ja kommunikointi englanniksi jännittivät kovasti. Etenkin ensimmäisinä viikkoina pääni pyöri kuin tennisottelussa, kun yritin ymmärtää tiivistahtista kahvipöytäkeskustelua. Paikalliset people-henkilöt lohduttelivat jo etukäteen, että lähes jokainen tänne päätynyt suomalainen on epäillyt omaa kielitaitoaan, mutta todellisuudessa yhdenkään kanssa asiasta ei ole tullut minkäänlaisia ongelmia. Nopeasti kieli alkoi luistamaan, ja uskaltauduin avaamaan suutani yhä enemmän kollegoiden kanssa. Jännää kyllä, koin alussa asiakasprojektissa kommunikaation helpompana kuin rennomman kahvihuonekeskustelun – kenties siksi, että olen aiemminkin tehnyt töitä englanniksi.

Ensimmäinen kosketus hippipakuun ja harrastuksiin

Vaikka Vincitin perustaja Mikko Kuitunen on todennut, että Vincit ei ole mikään boheemi hippileiri, silti Tampereen ja Kalifornian toimistoilta löytyy hippipakut erilaisia tapahtumia ja markkinointia varten. Kalifornian kaunokainen on vuosimallia 1976 ja kokemuksieni mukaan näistä kahdesta hieman kiukkuisempi.

Kävinkin noutamassa pakun heti toisella viikolla käyttööni. Matkalla kotiin heti ensimmäisissä liikennevaloissa viereeni pysähtyi auto, joka viittoili rullaamaan ikkunan auki. Vanhempi amerikkalaismies kysyi “What does coding mean?” viitaten pakun takapeilistä löytyvään “I’d rather be coding” -tekstiin. Avulias selitykseni jäi kesken liikennevalojen vaihtuessa vihreäksi ja muiden autojen tööttäillessä takana.

Autotallini rampilla auto nyykähti, eikä suostunut enää starttaamaan. Konsultoin toimistomme myyjämekaanikko-Hansia, jonka kanssa totesimme bensamittarin reistailevan ja luultavasti bensan olevan lopussa. Sain nopeasti naarattua muutaman innokkaan työntäjän auttamaan minut parkkiruutuun asti.

Seuraavana aamuna täytin kanisterista hieman bensaa tankkiin ja paku vastasi starttiin innokkaalla hyrähdyksellä. Ajelin huoltoasemalle, sekoilin hetken bensapistoolin kanssa (pistoolia piti samalla painaa voimakkaasti kohti tankkia!) ja täytin tankin. Tankkauksen jälkeen auto ei enää startannut, joten kutsuin jälleen työkaverini apuun.

Näiden vastoinkäymisten jälkeen hommat lähtivät rullaamaan, ja tein pakulla useamman onnistuneen reissun. Ensimmäisen kuukauden aikana ehdin pelata työkavereiden kanssa tennistä, kokeilla golfaamista, käydä useammalla vaellusreissulla ja viettää muutaman mukavan ravintolaillan.

Ulkoilumahdollisuudet ovatkin Irvinessä valtavan hyvät: kaupungista löytyy paljon ilmaisia tenniskenttiä sekä lenkkeilyreittejä, ja maasto- ja katupyöräilyreittejä kulkee upeissa maisemissa. Toimistoajan jälkeen ei myöskään tarvitse jännittää, onko ulkona hyvä saa ulkoilma-aktiviteeteille, koska hyvin suurella todennäköisyydellä sää on hyvä.

Irvinen kaupunki sijaitsee mahtavalla paikalla ja kohtuullisen ajomatkan päästä löytyy paljon nähtävää ja koettavaa. Rentoa kaupunkilomaa havittelevalle San Diego on oivallinen kohde, Disneyland ja NHL-joukkue Anaheimin pelit sijaitsevat puolen tunnin ajomatkan päässä. Toisaalta lähellä on paljon luontokohteita, kuten Joshua Treen kansallispuisto ja Bear Bear -vuoret, jossa voi lasketella, tai kesäisin käydä melomassa. Lyhyen ajomatkan päässä on useampi mahtava ranta, kuten Newport Beach, Long Beach ja Huntington Beach.

Kurkkaa myös blogisarjan ensimmäinen osa, missä kerrotaan lähtövalmisteluista.

Kiinnostaisiko kenties ura Vincitillä ja mahdollinen ulkomaankomennus? Kurkkaa avoimet työpaikat ja hae mukaan!

Tykkäsitkö artikkelista?

Anna pienet aplodit!