Johanna Pystynen

Johanna Pystynen

TwitterLinkedIn

pohdintoja

Meille opetetaan jo koulussa, ettei puolivalmista kannata esitellä. Esseet, kokeet, portfoliot - kaikissa näissä parhaimman arvosanan tuottaa jäsentynein ja virheettömin suoritus. Opimme vähitellen kiinnittämään huomiotamme yhä enemmän siihen, miltä lopputulos näyttää. Keskitymme hiomaan esityksistämme täydellisiä, mutta unohdamme samalla käytännön toimivuuden merkityksen.

Samaa ajatusmallia kannamme mukanamme myös työelämään. Haluamme välttää epäonnistumisen tunnetta - sitä, että muut löytäisivät ideastamme ongelmia, joihin emme ole itsekään vielä keksineet ratkaisuja. Kokoamme ympärillemme kehittämisryhmiä samoin ajattelevista kollegoista, sillä tämä auttaa meitä pysyttelemään omalla mukavuusalueellamme. Ideoita syntyy, yksityiskohdat hioutuvat pilkuntarkaksi ja  suunnitelmat vaikuttavat aukottomilta. Ja sitten koittaa se päivä, jolloin ne julkaistaan - ja ikävän usein myös tyrmätään.

Kun ongelmat tulevat esiin vasta mallin käyttöönottovaiheessa, vaatii niiden ratkaiseminen entistä suurempia resursseja. Tähän harvalla ryhmällä riittää uutta energiaa: mallin uskottavuus kärsii ja se jää elämään organisaatiossa puoliteholla. Selitämme ongelmaa useimmiten muutosvastarinnalla - tuo nykyajan trendikäs termi tarjoaa meille syyn silloin, kun tunnistamme omien suunnitelmiemme heikkouden.

Valtaosa näistä vaikeuksista olisi kuitenkin vältettävissä, jos uskaltaisimme raottaa suunnitelmiamme tarpeeksi ajoissa ryhmän ulkopuolelle. Tällainen epämukavuusalueelle astuminen on kuitenkin stressaavaa ja jollain tavalla myös ristiriitaista: suunnitelmiemme onnistuminen edellyttää omien ideoidemme altistamista kritiikin kohteeksi, mutta tuottaa meille samalla negatiivisia tunteita. Valinta on lopulta tehtävä lyhyen tähtäimen mielekkyyden ja pidemmän ajan onnistumismahdollisuuksien välillä.

It-alalla avoimesta kehittämisestä on puhuttu jo pitkään ja ketterät kehitysmenetelmät ovatkin osa yritysten arkipäivää. Valitettavan harvoin näitä menetelmiä kuitenkaan sovelletaan henkilöstömallien kehittämiseen. Omassa hankkeessamme päätimme tietoisesti ottaa tämän tausta-ajatuksen ohjaamaan suunnittelutyötämme. Projektin alusta alkaen tiimeillä on ollut mahdollisuuksia keskustella ideoista, kyseenalaistaa niitä ja nostaa esiin mahdollisia ongelmakohtia. Yksi hyvä keino on ollut myös projektien vähitellen etenevä pilotointi - sen kautta saatujen kokemusten avulla malleja kehitetään jatkuvasti toimivammaksi.

Henkilöstömme ei siis odota saavansa johdolta valmista, täydellistä mallia, vaan tietää olevansa itse mukana luomassa sitä. Näin mallin lopputulos vastaa enemmän niitä tarpeita, joita henkilöstömme arjessaan kohtaa. Mallin kehittäminen vaatii yhteistyötä, muttei välttämättä aina yhteisymmärrystä - tätä ajatusta noudattaen jatkamme omaa kehitystyötämme eteenpäin.

Tykkäsitkö artikkelista?

Anna pienet aplodit!

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *