Vuosi Teslan kyydissä

 

OP4_6737

Istuin ensimmäistä kertaa vuonna 2014 valmistuneen Vincitin Tesla Model S 60:n penkille tammikuussa 2015. Heti ensimmäisellä reissulla pääsin rattiin ja vähän jännitti miten se sähköautolla ajaminen onnistuu - eroaako se paljon polttomoottoriautosta. Mutta autohan oli helppo ja erittäin mukava ajaa. Takavetoisuudesta oli jo kokemusta, joten sekään ei tammikuisella liukkaalla kelillä yllättänyt.

Ensimmäinen oma matkani Teslalla Vallilan toimistolle kuitenkin päättyi hinausauton lavalle. Nurmijärven kohdalla tuulilasinpyyhkijöiden moottori hajosi. Pahassa räntäkelissä ei matkan jatkaminen ilman pyyhkijöitä tuntunut turvalliselta, joten ajoimme sivuun. Soitimme Teslan huoltoon ja ystävällinen miesääni kertoi lähimmän huollon olevan Tukholmassa. Palvelunumerosta vastannut mies kysyi vielä, että haluammeko, että hän tilaa meille hinauksen sinne. Vastasimme, että mietimme vielä muita vaihtoehtoja sillä tarkoitus olisi päästä asiakkaan luo, eikä Tukholmaan. Teslan huoltoa ei tuolloin vielä ollut Suomessa. Nykyisin tilanne on tietysti toinen.

Teslan toinen reissupäivä päättyi hinausauton lavalle.

Teslan toinen reissupäivä päättyi hinausauton lavalle.

Pienen soittokierroksen jälkeen selvisi, että Teslan mekaanikko olisi käymässä Suomessa seuraavalla viikolla ja voisi korjata pyyhkijöiden moottorin samalla. Auto-Outlet ystävällisesti vielä antoi laina-auton odotusajaksi, joten sen puolesta huolto sujui mukavasti, eikä autoa tarvinnut lähteä viemään Ruotsiin.

"Se ei varmaan ole mikään talviauto?"

Kun auto tuli Vincitille, ei kuskinpuolen ovenkahva toiminut. Teslassahan on ulostyöntyvät kahvat, jotta auto olisi mahdollisimman aerodynaaminen. Kahva oli kuulemma mennyt rikki kun autosta oli otettu Auto-Outletin teippauksia pois. Tuntuu kuitenkin, että kahvat ovat aika vikaherkät ja Vincitin Teslaan onkin jo vaihdettu sekä kuskin, että apukuskin puolen kahvat. Sen sijaan talvi ei ole aiheuttanut ongelmia kahvojen kanssa toisin kuin voisi luulla.

Varmaan yleisin kysymys, mitä minulta Teslaan liittyen on kysytty on, että miten se sähköauto toimii talvella. Tesla toimii talvella varsin hyvin, vaikka polttomoottoria ei ole tuottamassa lämpöä. Tesla suositteleekin ohjaamon lämmittämistä penkinlämmittimillä perinteisen puhaltimen sijasta sähkön säästämiseksi. Ohjaamon lämmitys vaikuttaa jonkin verran akun riittävyyteen. Eniten kuitenkin sähköä kuluu pakkasilla akun lämmittämiseen.

Kun pakkasella lähtee liikkeelle, pitää akkuja lämmittää ja energian kulutusta kuvaavassa näkymässä tämän huomaa selkeästi. Jos ajaa lyhyitä matkoja päivän aikana siten, että pitää aina pienen tauon välissä, voi akku tyhjentyä yllättävänkin nopeasti. Lataustolpasta tietenkin voi ottaa sähköä auton lämmitykseen etukäteen. Lämmitystä ei saa ajastettua, mutta sen voi laittaa päälle Teslan sovelluksella suoraan älypuhelimesta. Jos akut ovat kylmät, ei regeneratiivinen jarrutuskaan kerää energiaa talteen ennen kuin akut ovat lämpimät. Auton voimakkaaseen moottorijarrutukseen tottuneelle ensimmäiset pakkaset voivatkin tuoda yllätyksen, kun auto ei hidastukaan totuttuun tapaan, kun jalan nostaa kaasupolkimelta. Jos ajaa pitempää matkaa, akkujen lämmityksen tarvitsema energia ei ole ongelma.

Kilometrejä on kertynyt Vincitin Teslan mittariin vuoden aikana ihan kivasti.

Kilometrejä on kertynyt Vincitin Teslan mittariin vuoden aikana ihan kivasti.

Viime keväänä tosin yksi Teslan erikoinen koettiin. Moottoritiellä ajoimme vakionopeudensäädin päällä tasaista vauhtia kohti Helsinkiä. Kuljettajamme päätti vaihtaa kaistaa. Kaistojen välissä ollut lumipöykky kuitenkin sai auton sutimiseneston aktivoitumaan ja tällöin automatiikka otti vakionopeudensäätimen pois päältä. Kuljettajan jalka ei ollut juuri sillä hetkellä kaasupolkimella, joten auto alkoi moottorijarruttaa. Toinen kaista oli peilijäässä, jolloin perä lähti luistamaan, kun auto alkoi jarruttaa. Pari kertaa heittelehdittiin kaistalla ennen kuin auto oli jälleen kuljettajan hallinnassa. Tuolla hetkellä taisi kaikkien autossa olleiden naamat nousta läppäreiden takaa katsomaan, että mitäs nyt tapahtuu.

Tesla-moment

Keväällä Tesla-tiimimme matkusti päivittäin Tampereelta Helsinkiin asiakkaan luo. Tuona aikana porukalle muodostui sanonnaksi Tesla-moment. Sen verran yllätyksiä matkalla aina sattui. Kerran jäimme Helsinkiin, kun kuski oli laittanut ajon päätteeksi softapäivityksen latautumaan. Auto alkoi ladata, mutta kun softapäivitys oli onnistuneesti tehty, ei akun lataus alkanutkaan automaattisesti uudestaan. Niinpä auto ei ollut latautunut tarpeeksi kotimatkaa varten. Niin - Model S60:llä ei pääse Tampere-Helsinki väliä kuin yhteen suuntaan ilman latausta. Nykyisin tilanne on helpottanut, kun Toijalaan avattiin supercharger ja autoon hankittiin ChaDeMo -adapteri, jolloin lataus onnistuu useammassa paikassa.

Toinen Tesla-moment koettiin eräänä talvisena aamuna, kun taivaalta satoi alijäähtynyttä vettä. Aika moni polttomoottoriautoilijakin oli pysähtynyt moottoritien varteen skrapaamaan laseja. Teslassa lasit pysyivät sulana kun puhallusta laittoi tarpeeksi tuulilasille. Tämän seurauksena tosin akun varaus laski sen verran paljon miinukselle, että Lempäälän kohdalta päätimme palata rautatieasemalle ja vaihtaa junaan.

Myös jarruissa on ollut jonkin verran ongelmia. Keväällä jarrut rohisivat pahasti liikkeelle lähtiessä. Jossain kohtaa eräs kollega raportoi, etteivät ne jarrut pidä juurikaan. Jarrut olivat jämähtäneet kiinni auki asentoon, koska niitä ei ollut käytetty. Auton moottorijarrutus on niin voimakas, että jarrua ei tarvitse ennakoivalla ajotavalla käyttää kuin pysähdyttäessä. Huollossa jarrut saatiin taas toimimaan ja softapäivityksellä korjattiin tulevat ongelmat. Softapäivityksen avulla jarrukenkiä voidaan pitää pienessä liikkeessä myös moottorijarrutettaessa. Pikku-matin autosta kertovan lastenlaulun voi siis päivittää muotoon "softapäivityksellä paikkaamme sen".

Aina Tesla-moment ei johdu edes itse autosta, vaan esimerkiksi lataustolpasta. Eräänä aamuna P-Hämpin lataustolpat olivat pimeänä eikä auto ollut ladannut yön aikana akkuja täyteen. Syynä oli se, että lataustolpille oli tullut toinenkin Tesla ja hallin lataustolppien sulakkeet eivät kestäneet kahta yhtäaikaista Teslaa lataamassa. Nyt, melkein vuotta myöhemmin, ei P-Hämpissä edelleenkään ole tarjolla kuin Schuko-liittimellä sähköä ja sillä Teslan akun lataaminen täyteen kestää 20 tunnin luokkaa.

Toijalan Supercharger

Toijalan Supercharger

Muulloinkin lataustolpat ovat aiheuttaneet jännitystä. Teslan sovellus onneksi osaa näyttää push-notifikaationa milloin lataus keskeytyy, niin tilanteeseen voi yleensä reagoida jotenkin. Lataustolpat tuntuvat myös kärsivän käytettävyysongelmista. Oma Hervannan toimistomme Enston tolppa vaati luukun vaihdon, jotta Teslan latauskaapeli mahtuu luukun välistä ulos. Joka kerta kun joku uusi ajaa Vincitin Teslalla, on luvassa myös samat kysymykset. Miten lataustolpan kannen saa auki? NFC-lukija kun on sijoitettu eri paikkaan kuin missä on sitä symboloiva ikoni. Myös lataustolpan valon pitäisi kertoa, että onko latauskäynnissä (sininen valo) vai ei (vihreä). Tolppamme kuitenkin hohtaa suurimman osan ajasta sinisenä. Muutkaan latausasemat eivät ole ongelmattomia ja eräs malli on sellainen, ettei latauskaapeli meinaa mennä pohjaan asti vaan jää puoli senttiä irti jos ei ymmärrä toisella kädellä auttaa liittimen kantta pois tieltä. Ilmeisesti tästä johtuen lataustolppa Tampereen Auto-Outletin pihassa näytti viime kesänä tältä (kuvat alla).

Teslan kanssa olen myös kokenut valaistumisen siinä, että sillä voi olla merkitystä miten päin pistokkeen työntää pistorasiaan. Teslan Schuko-latauskaapeli kun ei aina toiminut kun sen kytki pistorasiaan. Alkuun ajattelin, että olenko vähän hölmö, kun kääntämällä pistoketta pistorasiassa lataus alkoikin toimimaan. Onneksi muutama kollega raportoi samaa, joten ihan yksin asian kanssa en ollut. Schuko-latauskaapelin kanssa ei myöskään voi käyttää jatkojohtoa, joten peruuttelu hankaliin paikkoihin pistorasian luo on tullut tutuksi.

Muista turvaväli

Lokakuun lopussa rysähti. Nimittäin Tesla edellä menevän pakettiauton perään, kun eräs Vincitin työntekijä kolaroi auton. Onneksi huolto oli jo muutoinkin varattu, joten kauan ei sitä tarvinnut odotella. Suomen huoltoon kun oli jonkun verran jonoa sen auettua.

Kolarissa autosta lähti rekisterikilpi edestä irti ja keulan muoviosa halkesi. Suomen huollossa osat vaihdettiin ja Tesla saatiin tien päälle. Totesivat kuitenkin, että myös keulan runko on hieman vääntynyt. Huollosta sanoivat, ettei asia ole kriittinen ja antoivat sopimuskumppaninsa yhteystiedot. Mitä ihmettä? Tämähän on Tukholmassa. Niin, jos auton titaanivahvisteista alumiinirunkoa tarvitsee oikoa, niin on luvassa Tukholman matka.

dsc_0101

Kolarin jälkeen keula näytti tältä.

Emme pitäneet asialla kiirettä vaan odotimme, että jollekin meistä ilmaantuu muutakin asiaa Tukholmaan. Lopulta auto vietiin Tukholmaan Teslan huoltoon joulukuun lopussa. Tukholman huolto totesi, että autosta ei ole pelkästään runko vääntynyt vaan siitä on akkujen jäähdytin rikki. Huolto käytti ammattitermiä: "It's like a banana!". Ilmeisesti autolla ei olisi saanut ajaa. Tai ainakaan ladata sitä. No, Tesla saatiin kuntoon ja takaisin tien päälle taas, kunhan se ensin ajettiin takaisin Suomeen.

Huollon kanssa on ollut muitakin ongelmia. Autoon tehtiin taas hiljan huoltoa ja vaihdettiin mm. kaikki takavalot, kuskin puolen peili ja peruutuskamera, joka oli mennyt pimeäksi. Huollon jälkeen kuskin peilin tiiviste suhisee ja lisäjarruvaloa vaihdettaessa piti ottaa takalasi irti ja vaihdon yhteydessä huolto naarmutti maalipintaa. Eli taas pitäisi huoltokeikkaa varailla. Onneksi korjaukset menevät vielä takuuseen.

Shut up and take my money

Kaiken kaikkiaan Teslasta on jäänyt fiilis, että se on tulevaisuuden auto. Jos jostain kumman syystä kävisi niin, ettei sähköautoilu lyö laajasti läpi, niin yksi asia on varmaa. Auton infontainment -järjestelmät ovat sitä luokkaa, että on suoranainen ihme, jos ei muutaman vuoden päästä vastaavia ole kaikilla autovalmistajilla. Itse kyllä voisin Teslan ostaa seuraavaksi autokseni jos hintalappu olisi omalle budjetille sopivampi. Ehkäpä Vincitin mahdollisesti tuleva henkilöstöanti tarjoaa koodareillekin oikotien minkä tahansa Teslan rattiin 😉

Ehkä jonain päivänä?

Ehkä jonain päivänä?

Veli-Pekka Eloranta

11 kommenttia

Johan sanoo:

en usko moiseen kärryyn vielä moneen vuoteen (laatuun)

Vilu sanoo:

On vielä hyvä muistaa että kyseessä on Teslan ensimmäisiä autoja, joiden lastentaudeista suurin osa on jo korjattu. Teslalla oli alkuaikoina vaikeuksia saada laadukkaita osia, koska alihankkijat eivät uskoneet autoja valmistettavan yli 3000 kpl. Kyseessä oleva malli on varustettu pienimmällä akulla, jota Teslaan enää edes valmisteta.

Kiitos hyvästä ja reasistisesta tarinasta.

Juuri näin Vilu! Olemme kyllä tiedostaneet, että suurin osa lastentaudeista on sittemmin varmasti korjattu uusissa malleissa. P85D:täkin on tullut sittemmin kokeiltua ja se tuntui monessa suhteessa valmiimmalta pirssiltä.

heikki soikka sanoo:

70000km ajettu ja noin paljon vikoja! Mä ajoin Audi A4 yli 60tkm , silloin yksi polttimo meni pimeäksi! Eipä tuo polttimo homma ees ole vika mielstäni! 90tkm tuli täyteen ilman lisä vikoja.

Joo kyllähän aika paljon vikoja Teslassa oli tuohon kilometrimäärään. Nyt Teslalla on ajettu hieman vajaa 120 tkm ja viimeksi huollossa mm. tehtiin täydellinen jarruremppa, vaihdettiin takaoven kahva, ilmastoinnin putkea ja pyyhkijöiden moottori (uudestaan!).

Facebookissa on ainakin Tesla Club Finland, jossa muutamia työntekijöitämme on jäsenenä. Henkilökohtaisesti olen vau-kokemuksesta samaa mieltä. Teslalla on aina yhtä miellyttävää lähteä liikenteeseen.

Juha Harju sanoo:

Oletteko tietoinen että Facebookissa on Tesla-ryhmä ? kannattaa liittyä sinne, siellä hyvin jaetaan kokemuksia sekä apua. Olen ajanut nyt 45 000 kilometria ja ostin tosiaan myös auton silloin kun ei vielä Teslalla ollut organisaatiota Suomessa. On joitakin ongelmia ollut mutta todella vähän verrattuna aikaisempiin vempeleisiin. Mutta se vau-kokemus on joka kerta ku istuu rattiin. Edellisen kerran saman koin joku vuosikymmen sitten kun sain alaikäisenä Kuplan, sen jälkeen kaikki on vaan ollut isompia, uudempia tai haissut eri tavalle, kunnes tuli Tesla. Myös kokonaisuuden (auto, asiakaspalvelu, huolto) asiakaskokemus on aivan eri tasolla kuin minkään muun autovalmistajan.

Vuoden aikana kilometrejä kertyi reilu 70 000. Ongelmia tosiaan on jonkin verran ollut, mutta toisaalta suurin osa auton ongelmista ei ole liittynyt siihen, että kyseessä on sähköauto, vaan voisi olla missä tahansa muussakin autossa. Takuu on tietenkin kattanut huollot.

foo sanoo:

Kuinka paljon tuli kilometrejä vuoden aikana? Äkkiseltään vaikutti siltä, että ongelmia oli paljon, mutta toisaalta jos kilometrejäkin kertyi niin…

HarriK sanoo:

Hyvä ja rehellinen kuvaus antaa oikean kuvan sekä autosta että Vincitistä ja heidän tavastaan käsitellä asioita.
Tesla voisi hyvin palkita Vincitin hyvästä tuotetestauksesta ja perusteellisesta raportoinnista.

Liity keskusteluun