Työn mielivaltainen mielettömyys

suhoneMoi! Minun nimeni on Pete. Työskentelen Euroopan parhaassa työpaikassa. Tittelissäni lukee ”johtaja”. Minulla on täysi mahdollisuus tehdä sellaista työtä, mitä itse haluan. Lisäksi saan päättää itse työhöni liittyvistä asioista. Kukaan ei vahdi eikä syynää tekemisiäni. Edellisten lisäksi koen, että saan oikeudenmukaisen korvauksen tekemästäni työstä. Minulla on siis kaikki ihan uskomattoman hyvin!

Vai onko?

Vuosi sitten sain diagnoosin kohtalaisesta masennuksesta ja työuupumuksesta. Lankani olivat palaneet loppuun eikä unilaturini enää toiminut. Tekemättömien töiden lista vei energian päivisin ja käsittelemättömät asiat valvottivat öisin. Matka supersuorittamisesta saamattomuuteen sujahti huomaamatta. Minut valtasi näköalattomuus. Vaikka toisinaan oli aikaa tehdä tekemättömiä töitä, en tunnistanut niitä. Samalla lähimuistini meni epäkuntoon. Palaverissa lupaamani asiat unohtuivat välittömästi palaverin päätyttyä. Ja niin muutama päivä palaverin päättymisen jälkeen kollegan esittämä kysymys lupaamani asian hoitamisesta sai aikaan vain ahdistuksen. En ollut muistanut tehdä asialle mitään. Näköalattomuuden ja huonomuistisuuden kruunuksi tuli kykenemättömyys tarttua toimeen. Vastaus sähköpostiin tulleeseen soittopyyntöön lykkääntyi, kunnes oli jo liian noloa soittaa. Soittopyyntö jatkoi kummittelua saapuneiden postien joukossa kuitenkin vielä viikkoja, ennen kuin laitoin sen lopulta roskiin.

Tunsin itseni hyödyttömäksi alisuorittajaksi ja olin isosti pettynyt itseeni. Saamani korvaus tekemästäni työstä ahdisti, koska en kokenut olevani sen arvoinen. Oli vaikea kohdata kollegoja. Oli vaikea katsoa itseäni peilistä. Minusta oli tullut ihminen, jollaista en ole koskaan voinut sietää. Koin olevani laiska ja saamaton.

Vai olinko sittenkään?

Suomalaisen suvun vesana minun oli lähes mahdotonta pyytää apua tai edes kertoa kenellekään ongelmistani. Lopulta kuppi tuli kuitenkin täyteen ja oli pakko avautua jollekin. Ensimmäisten kuulijoiden joukossa oli Mikko, ystävä ja esimies. Hän vastasi hätähuutooni viipymättä: “Työhyvinvointi on vahvasti alisteinen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Hoida itsesi rauhassa kuntoon. Kyllä me sinun työt saadaan järjestymään.”. Nyt on takana vuosi psykoterapiaa, psykiatrin tapaamisia, työpaikan tarjoamaa uravalmennusta, ystävien ja perheen tukea sekä omaa tahtoa ottaa itsestään selvää ja ymmärtää asioita paremmin. Tämän tukiverkon avulla olen päässyt uuden näkökulman äärelle. Tunne laiskuudesta ja saamattomuudesta on vaihtunut kysymykseksi laiskuuden, uupumuksen ja taidottomuuden vaikutuksesta omaan suorituskykyyni. Olen ymmärtänyt, että en ole laiska, mutta olen edelleen hiukan uupunut. Mutta ennen kaikkea olen ymmärtänyt, että taitoni ovat puutteelliset.

Olen oivaltanut, että en osaa tehdä töitä!

Minun työni on ajasta ja paikasta riippumatonta. Sen lisäksi se on sisällöltään omissa käsissäni. Minulla ei ole ensimmäistäkään mittaria tai ylhäältä päin tullutta tavoitetta. Toistuvat ja työtä rytmittävät hallinnolliset tehtävät vievät aikaani alle kuusi tuntia kuukaudessa.  

Minun työni on täysin rakenteetonta sisällöltään ja riippumatonta ulkopuolisesta ohjauksesta.

Tämä ajatus löi minut ällikällä. Ajasta, paikasta ja sisällöstä riippumaton luova työ tarvitsee ympärilleen johtamista! Itsensä johtamista! Se tarvitsee rutiineja ja rakenteita. Näiden elementtien aikaansaamiseksi on osattava johtaa itseään. Taitavalla itsensä johtajalla tulee olla itsekuria, keskittymiskykyä, suunnitelmallisuutta, toistuvuutta ja viisautta tehdä oikeita valintoja.

Oli uskomattoman helpottavaa huomata, että en olekaan laiska ja saamaton. Olenkin taitamaton. Olen sellaisessa toimintaympäristössä, jossa en ole ennen ollut ja johon niin harva koulu ihmisiä valmistaa. Nyt minun on aika opetella johtamaan itseäni ja tekemään töitä – uudella tavalla ja uusilla itse itselleni kirjoittamilla säännöillä. 

Pete

Twitter: @petrisu

PS. Hentoisella kaiholla muistelen opiskeluaikaani taksinkuljettajana. Siinä työssä oli selvästi määritelty sisältö, rakenne ja aikarajat. Jo silloin tärkein supervoimani, taitoni olla ihmisten kanssa, oli valttia.

Petri Suhonen

Petri Suhonen

49 kommenttia

Riitta Aallos sanoo:

Hieno kirjoitus!

Kiitos! Erinomainen kirjoitus!

Liisa sanoo:

Kiitos, tällaisia kirjoituksia tarvitaan.

Kiitos kirjoituksestasi. Sain hienosti kirjalliseen muotoon omat oireeni ja tuntemukseni yli 10 vuoden takaa. Itse sain mahdollisuuden maastamuuttoon vuosi diagnoosin jälkeen tekemään työtä joka oli vähintään yhtä vaativa kuin aiemmat tehtäväni. Ratkaiseva ero oli työkulttuuri jossa johtajakin sai tukea muilta kolleegoiltaan ja esimiehiltään.

Paula Määttänen sanoo:

Todella hieno ja avoin kirjoitus. Toivon että moni tajuaisi tilanteen paljon aiemmin ettei menisi näin pitkälle että tulisi tunne laiskuudesta tms. Tsemppiä Pete!

Pia Hirvonen sanoo:

Huikea kirjoitus. Ajankohtainen nyt ja tulevaisuudessa yhä enemmän. Lähes sanaton. Kiitos!

anniina kajasviita sanoo:

Petri, uskomattoman upea (johtaja). Kiitos erinomaisen rehellisestä kirjoituksesta. Kiitos ymmärryksen jakamisesta ja kiitos toivosta. Kiitos silmien avaamisesta, kiitos mahdollistamisesta. Olet Soturi, heimolainen.

Jesse Peurala sanoo:

Hieno ulostulo tärkeästä asiasta! Tätä keskustelua tarvitaan lisää.

Mikko Rindell sanoo:

Hienoa kuulla jonkun puhuvan tällaisesta ääneen. Itsellänikin ollut samoja haasteita, joskaan en ole aivan tuollaiseen tilaan päätynyt. Tsemppiä!

Ari Jaaksi sanoo:

Loistava kirjoitus. Uskon, että sopii monelle meistä.

Lauri Lampi sanoo:

Kiitos erinomaisesta kirjoituksesta. Erittäin tärkeä aihe, varsinkin tänään, varsinkin Suomessa.

Kari Saari sanoo:

Huippu juttu Pete – ei siis se että oot ajanu ittes piippuun – ja selittää pari juttua. Tärkeän asian äärellä oot ja tulevaisuudessa yhä tärkeemmän kun työt tulevat muuttumaan paljon seuraavan 50 vuoden kuluessa. Tää itsensä johtaminen tulee varmasti olemaan yks tulevaisuuden tekijöistä joilla voi erottautua muista kuin lukutaidolla Etiopiassa.
Hienoa että oot menossa taas kohti valoa. Sua tarvitaan Pete näissä talkoissa. Ja ihan just sellaisena kun oot. Me muut tiedetään se jo, nyt sun tarttee viä hyväksyä se ite. Tää homma paranee vaan hyvän kautta yhdessä tehden.
Ihan koko umpi tamperelaisesta syrämmestäni toivotan voimia rennolla otteella!

Liisa Palmu sanoo:

Kiitos Petri. Yhdyn Anniinan sanoihin yllä.

Lämmin kiitos Petri! Olet rohkea, kun avaat näin suoraan tilannetta, joka on monelle ajankohtainen.

Sari Taipale sanoo:

Erinomainen kirjoitus! Samaistuin ja oivallan paremmin omankin tilanteeni, kiitos!

Esa sanoo:

Kuulostaa tutulle. Näin toimivat monet start up -yritykset. Muun johtamisen lisäksi pitäisi johtaa itseään, joka unohtuu todella helposti. Itsellä 5kk takana toipumista ja itsensä tutkiskella. On tullut paljon opittua.
Toki nykyajan työkulttuuri ajaa monet tähän ja vapaa-ajalla pyritään opiskelemaan lisää ettei vaan näytetä laiskalta.

Hanna P sanoo:

Tätä on nykypäivän työelämä, eri ammateissa vähän eri muodoissaan, mutta kaikki tai ei mitään- mentaliteetti on monien työpaikkojen tilanne ja vaatimus nykyään. Muistakaa kohtuus kaikessa, se on hyvä elämänasenne ja pitäkää puolenne, huoli itsestänne, sillä kukaan muu ei voi tietää Sinun ja teidän kuormittavia työtilanteita kuin te itse. Riippumatta ammateista, muistakaa huolehtia itsestänne, nukkua kerran vuorokaudessa, olla ulkona päivänvalossa ja joka päivä tehdä jotain mukavaa ja hyvää itsellenne ja läheisillenne. Aurinkoa syksyyn t. Hanna Pihlajamäki.☺

Anne sanoo:

Juuri sellaista avointa ja rehellistä pohdiskelua jota sinulta voi odottaakin. Tekstisi toimii hyvin myös ennaltaehkäisynä meille monelle suorittajalle…

Tuire Hanninen sanoo:

Kiitos hienosta rehellisestä avautumisesta. Tässä meille monille pohdittavaa missä menee rajat.

Harri Länsipuro sanoo:

Luin Aamulehden artikkelin pariin kertaan ja myös tämän blogikirjoituksen. Tunnistan monta asiaa myös itsessäni.

Yksi asia mitä olen pyrkinyt opettelemaan on se että kieltäytyn mahdollisuuden äärellä jos en osaa luopua samalla jostain – edes väliaikaisesti. Opettelu jatkuu vielä pitkään.

Toinen asia mihin pyrin – joskus jo siinä onnistuen – on odotustason määrittely ja hallinta. Ainakin omalla kohdallani liian kovat ja usein itse aiheutetut odotukset ajavat tilaan, jossa taitamattomuuteni nousee esille.

Kiitos Pete, täytyy ryhtyä hakemaan enemmän tukea myös itselleni samalla kun pyrin tukemaan erityisesti lähiympäristössäni työskenteleviä.

Harri

Karoliina Nisula sanoo:

Todella hieno kirjoitus, Pete! Polkusi kuullostaa hyvin tutulta – joskaan en ole päässyt yhtä pitkälle asioiden ymmärtämisessä. Tekstisi avasi taas asioita lisää. Tsemppiä ja kiitokset ajatusten herättämisestä!

Marjo sanoo:

Tunnistan erityisesti ongelman: ”Milloin olen tehnyt riittävästi abstraktia, ei-käsinkosketeltavaa, asiantuntijatyötä, että olen ansainnut palkkani?”

Pasi Lankinen sanoo:

Tässäpä olisi oikeastaan selvä työnohjauksen paikka. Ei valmennuksen, ei terapian, ei mentoroinnin, vaan juuri oikea-aikaisen perinteisen työnohjauksen.

Sannaleena sanoo:

Puit sanoiksi sen möykyn, joka itselläni oli aikanaan it-alalla. En osannut ajatella asiaa noin, että kysymys olisi taitamattomuudesta. Olin samanlainen huonomuistinen asioiden lykkääjä lopulta. Alisuorittaja. Voin kertoa, että rakastin, kun joskus pääsin auttamaan puolisoni yritykseen paperitöissä. Maksoin laskuja verkkopankissa, järjestelin niitä mappeihin jne. Tein töitä reippaasti ja täsmällisesti. Samalla notkuin työpaikalla turhakkeena teeskennellen tekeväni töitä ja todellisuudessa sluibien annetusta vastuusta, koska en oikein tiennyt, mitä edes pitäisi tehdä, mutta silti näin roikkuvat asiat. Kaihoavana katselin ihmisiä, joilla on selkeä työ ja kehtaavat nostaa palkkansa tilipäivänä. Jossain vaiheessa pääsin opetusalalle ja stressitaso laski murto-osaan. Nyt tiedän, mitä minun pitää tehdä ja mitä minulta odotetaan. Pahinta burn outia ei aiheuta liika työ vaan se, ettei odotukset ja totuus kohtaa.

Virpi Vuori sanoo:

Hienoa avautumista Petri ja kaikki niin totta. Toivon toipumista Sinulle.

Pekka Lahtinen sanoo:

En näe tässä avautumisessa mitään kovin ihmeellistä ja rohkeaa.Näitä tarinoita kyllä riittää Tässä maassa. Petri oli vain väärässä tehtävässä, kas kun ei esimies tai itse huomannut aikaisemmin. Hyvä kuitenkin, että asiat ovat nyt menossa parempaan suuntaan.

Panu Luukka sanoo:

Hieno ja tärkeä kirjoitus, kiitos siitä Petri. Upeaa on myös se, että tällainen kirjoitus julkaistaan yrityksen blogissa, eikä Petrin henkilökohtaisessa blogissa. Ja Pekka Lahtiselle, näitä tarinoita kyllä riittää, mutta niistä täytyy voida keskustella. Se, että Petri reflektoi asiaa näin hyvin ja oman kokemuksensa kautta on erittäin arvokasta muille. Se on rohkeaa.

Jenni sanoo:

Kiitos tästä kirjoituksesta. Taas osaa pohtia tätä ajankohtaista asiaa hieman uudesta näkövinkkelistä. Hyvin kirjoitettu.

Miika sanoo:

Erinomainen kirjoitus. Alaleuka alkoi väpättää ja silmäkulma kostui sitä lukiessa. Tuntemustesi kuvaus voisi olla suoraan omasta näppäimistöstä lähtöisin. Työuupumuksesta ehkä jo uskalletaan puhua tänä päivänä, mutta näkökulma taitamattomuudesta itsensä johtamisessa oli itselleni uusi ja avasi silmiä. Panua yllä kompaten, tämä rohkea kirjoitus oli minulle todella arvokas lukukokemus. Iso kiitos Petri!

Kaisa sanoo:

Tämä on tuttua IT-alalta ja start-up ympäristöstä. Mutta onko kyseessä sittenkin huono ja vähättelevä johtamisen kulttuuri? Pitäisikö firmoissa panostaa enemmän erilaisten ihmisten (myös johtotasolla) johtamiseen, kuin sysätä vastuu yksilölle? Kaikki eivät rakasta intrapreneurshippiä ja muuta modernia meininkiä. Mihin tällä välinpitämämättömyydellä oikein pyritään? Menestyisivätkö start-up firmatkin paremmin, jos hyvään johtajuuteen panostettaisiin heti alusta lähtien?

Ove Näsman sanoo:

Työterveyslääkärin resepti: Useimmat ihmiset tarvitsevat elämäänsä sopivasti struktuuria ja rutiineja. Muuten ei pitkässä juoksussa pysty nauttimaan vapaudesta eikä olemaan luova.

Mirjami sanoo:

Wow, kiitos! Teen itse tällä hetkellä vielä kuvailemaasi vapaampaa työtä ja tämän luettuani tajusin, miksi työ, johon tunnen intohimoa, tökkii nykyisin jotenkin. Tekee hirveästi töitä, mutta kokonaisuus ei tunnu olevan hallinnassa valtavasta työmäärästä johtuen. Ja siinähän, se, vastaus: en osaakaan johtaa itseäni niin hyvin kuin luulin.

Toipumisia!

pertti sanoo:

Yhdeksän kymmenestä olisi tässä kohtaa syyttänyt jotain muuta, mutta sinä katsoit peiliin. Se tarkoittaa että on oikeasti päässyt asian ytimeen? Lähimuistin katkominen on tuttua juuri ennen kesäloman alkua

Riitta Mäkelä sanoo:

Start-upeissa alun huuman vallassa jaksetaan muutama vuosi. Sen jälkeen näyttää esimerkkien perusteella, että tarvitaan osaavaa johtamista ja esimiestyötä. Vapaassa työssä itsensä johtaminen on keskiössä. Suosittelen lukemaan hitaasti ja ajatuksella vaikkapa Työkirjan ( Saku Tuominen, Pekka Pojakallio).

Kirsi sanoo:

Näennäisesti vapaassa ja luovassa asiantuntijatyössä monessa, ainakin julkisen puolen organisaatiossa, on olemassa näkymätön päällysrakenne joka antaa ymmärtää että olet toiminut väärin loppujen lopuksi ja ainakin ylittänyt reviirisi ja tallannut jonkun varpaille. Tästä tulee se ristiriita, joka aiheuttaa halvaantumisen ettei voi tehdä mitään vaan kaikki toiminta on jotenkin väärin.

pexipirhonen sanoo:

Kiitos tästä tarinasta, omat kokemukset samansuuntaisia – ehkä jokaisen meistä on hyvä pohtia omaa itsen johtamisen menetelmää? Miten löytää taitavampi tapa elää ja tehdä työnsä? http://www.onnivaattori.fi

Annina Ropponeb sanoo:

Tärkeä aihepiiri ja kokemus, jonka pelkään näkyvän yhä useamman asiantuntijan työssä. Teemme Työterveyslaitoksella tutkimusta asiantuntijoiden työajasta yhdessä Suomen Ekonomien ja IBM Finlandin kanssa. Ajankäyttö on asia, jota ei asiantuntihatyössä vielä tunneta, mutta yritämme päästä siihen kiinni ja ymmärtää, miten tukea itsensä johtamista. Olen blogannut aiheesta mm. Ekonomien blogissa sekä Työterveyslaitoksen Unelmahautomossa. On hienoa, että asia nousee esille myös johtajien näkökulmasta voisimmeko yhdessä kehittää uusia toimintamalleja kun Työaikalain uudistuskin lähivuosina tulee ehkä asettamaan uusia haasteita työaikakuormituksen arvioinnille ja palautumisen takaamiselle.

PeteX sanoo:

Iso ongelma on myös modernissa työelämässä se että: hyvin tehty työ palkitaan lisätyöllä ja vastuulla, ja tekemätöntä työtähän riittää ihan maailman tappiin asti. Kuka osaa ja uskaltaa sanoa ei, en jaksa yhtään enempää..

Heikki Mäkelä sanoo:

Täytyy vain kompata, mitä edellä on pohjatekstistä sanottu. Vapaissa mutta vaativissa töissä vaanii aina uupuminen. Ilmiö on tuttua myös esim. Julkisella puolella ja järjestötoiminnassa. Tekstissä tuli hyvin esiin uupumisen tunnusmerkit ja taustatekijät ja hienoa, että Petri tuli asiassa esiin. Työhon on uuvuttu kautta aikojen – fyysisesti ja/tai henkisesti. Nuori ihminen myös helposti kokee, että pystyy mihin vain, mutta näin ei ole ja tässä vaara piilee. Hieno kirjoitus!

Mika Chlebnikov sanoo:

Rohkeasti avattu keskustelu, tsemppiä:)

Markku Mäkinen sanoo:

Hieno kirjoitus ja monelle ajankohtainen, vaikka vaikea on itse uupumustaan tiedostaa. Meidän pitää vain suorittaa ja luoda. Olen itse ollut vuoden tauolla työelämästä ja opiskellut ja todella nauttinut siitä avartavasti. Olen oman vanhimman poikani ikäisten kanssa samoilla kursseilla Yliopistossa auttaa näkemään millaisia mahdollisuuksia nuoret ajatelevat ja sekä nuorille, että vanhoille on sijaa.

Timo B sanoo:

Paljon kiitoksia. Kirjoituksesi rohkaisee monia tarttumaan tilanteeseensa ja laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen ja kuntoon. Näin rakentuu uusi vahvuus, josta onnistaa. Voimia!

Kim sanoo:

Hieno kirjoitus. Olet jo ansainnut paikkasi ja palkkasi olemalla avoin, oma itsesi ja hyvä johtaja. Se on kovin harvinaista ja siten ainutlaatuista.

Laura sanoo:

Luin tämän tekstin niin oikeaan aikaan, ahdistus tällä hetkellä saamattomuudesta vaikka kokoajan on kiire! Kauhulla jo maanantai-iltaisin totean että en saanut tänään mitään aikaan, en varmasti koko loppuviikkoon! Kiitos ajatuksista!

Satu Pihlaja sanoo:

Mahtavaa kun toit tämän tärkeän aiheen rohkeasti itsesi kautta esiin. Itsensä johtaminen ei ole helppoa ja sen merkitys työelämän muutoksessa korostuu entisestään. Kirjoitin tästä blogissani http://www.satupihlaja.com/blogi/2016/11/14/itsens-johtamisen-sietmtn-keveys

TTL: ”Useimmat ihmiset tarvitsevat elämäänsä sopivasti struktuuria ja rutiineja.”

Tulkitsen Milgramin tottelevaisuuskokeen tulokset siten, että noin 2/3 osaa ihmisistä haluaa olla johdettuja, ja vain noin 1/3 osa ihmisistä pystyy ja kykenee johtamaan itse itseään.

Näinollen, ~2/3 osaa ihmisistä ahdistuu ja ei pysty pitemmän päälle sopeutumaan tilanteisiin ja työrooleihin, jotka vaativat toistuvaa ja/tai jatkuvaa itse itsensä johtamista.

Ja vastaavasti ~1/3 osa ihmisistä ei pysty sopeutumaan tilanteisiin ja työrooleihin, jotka edyllyttävät tylsien (turvallisten) rutiinien usein toistuvaa/loputonta toistamista päivästä toiseen.

Työrooleihinsa sopivien johtajien korkeat palkat ovat sikäli perusteluja, että jo lähtökohtaisesti johtajien työrooli ei sovellu ~2/3 osalle ihmisistä, siis ihmisten enemmistölle!

P.S.: ”Olen oivaltanut, että en osaa tehdä töitä!”

Toivottavasti sama oivallus tapahtuu myös sille Vincitin rekrytoinnista päättävälle työntekijälle, joka aikoinaan päätti virheellisesti, että sinä olet ”juuri sopivan tyyppinen ihminen” itse itsensä johtamista vaativaan työrooliin!

Vincitiin rekrytoijan tulisi ottaa mallia Vesa Keskisen kyvystä rekrytoida ominaisuuksiltaan sopiva (johtava/johdettava) henkilö hänen ominaisuuksiensa kanssa yhteensopivaan (johtava/johdettava) työrooliin:

Aikoinaan Vesa oli sitä mieltä, että levyseppä hitsaaja on hyvä ja sopiva tyyppi suomen suurimman kyläkaupan it-järjestelmien kehittäjäksi. Vesa oli oikeassa, ko. tyyppi kehitti Linux -pohjaisen kassajärjestelmän, joka lienee käytössä kyläkaupassa vielä tänäkin päivänä ?

Tosin on mahdollista, että myös Vesa Keskinen on mokaillut ja tehnyt virheitä valitessaan ihmisiä erilaisiin työrooleihin. Oleellista lienee kuitenkin, että ylivoimaisesti suurin osa kyläkaupan tekemistä ihminen->työrooli -kytkennöistä ovat onnistuneita.

Koska enemmistö (~2/3 osaa meistä) ihmisistä ei osaa johtaa itse itseään, ts. enemmistö ei ”osaa olla oman onnensa seppiä”, niin tästä aiheutuu tietenkin paljon itse koettua tyytymättömyyttä omaa elämää kohtaan.

Tätä omaa elämää kohtaan tunnettua tyytymättömyyden tunnetta yritämme sitten korjata erilaisilla ”laastarointimenetelmillä” (”self-help industry”, ”happiness industry”, ”positive thinking industry”, ”mindfullness industry” jne… ), vaikka tyytymättömyyden pohjimmaisena alkusyynä on kyvyttömyys johtaa itseään, eikä siis taitamattomuus ”laastarointimenetelmän” käytössä.

Em. ”laastarointituotteita” valmistavista teollisuuden aloista on kirjoitettu useita kirjoja, jotka löytyvät kun googlaa em. englannin kielisiä merkkijonoja.

Tässä erään kirjan suomalainen arvio:

”Mindfulness voi antaa onnentunnetta, mutta se voi olla myös tapa ja syy sulkea silmämme ongelmilta, jotka pitäisi ratkaista.”(blokimoottori ei salli linkitystä)

Kun yhteiskuntarakenteet muuttuvat ihmislajin evoluutiohistorian pituuteen nähden silmänräpäyksellisen nopeasti yhteisöllisestä (collectivism) yksilölliseen (individualism), niin ihmisten enemmistö (~2/3 osaa ihmisistä) ei osaa vaikeuksitta sopeutua äkillisesti muuttuneisiin elinolosuhteisiin.

Tästä yhteisöllinen->yksilöllinen -muutoksesta kertoo (vielä aatonaattoon saakka näkyvä) dokumentti, jossa ruotsalainen kirurgi, joka on työskennellyt molemmissa maissa, sanoo:

”Täällä on aineellinen hätä, mutta henkinen hätä ruotsissa on paljon suurempi”
(blokimoottori ei salli linkitystä)

”Henkinen hätä” on myös USA:ssa aika yleistä:

”Nearly half of U.S. physicians – 49 percent – meet the definition for overall burnout, compared with 28 percent of other U.S. workers.”(blokimoottori ei salli linkitystä)

Dokumentin loppupuolella näkyy työnilon kokemus, kun vuosi leikkauksen jälkeen (oletettavasti rahaton) potilas (joka joutuu kävelemään 11 tuntia päästäkseen klinikalle) tulee kiittämään hengenpelastajaansa. Kiitoksen saatuaan kirugi toteaa:

”Tämä on parempi palkinto kuin kaikki maailman rahat!”

Dokumentissa vilahtaa myös telttaileva ruotsalainen nuorisoporukka, joka yrittää luoda (ruotsalaisesta yhteiskunnasta puuttuvia), mutta alkuasukasheimojen päivittäin kokemia yhteisöllisyyden tunteita tietoisesti. Vaikuttaa hiukan laastarointimenetelmältä, mutta lienee silti hyvä jos ”yhteisöllisyyden anemiasta” kärsivät osallistujat saavat toiminnasta tarvitsemiaan yhteisöllisyyden kokemuksia ja tuntemuksia.

Jos on kiire, niin silloin dokumentti kannattaa aloittaa noin 50min. kohdalta, parhaat palat ovat lopussa. Ihan lopussa vilahtaa myös ”sosiologian isäksi” tituleerattu, nyt jo yli 90v. Zygmund Baumann.

Em. kommenttistani pois jäänyt tärkein linkki, joka toimii vielä 23.12.2016 saakka:

”Dok: Ruotsalainen rakkauden teoria
(Ruotsi 2015) Vuonna 1972 ryhmä ruotsalaisia sosiaalidemokraatteja halusi luoda ”riippumattomien yksilöiden yhteiskunnan”. Nyt Erik Gandini tarkastelee tuloksia, joiden mukaan ruotsalaiset ovat maailman yksinäisin kansa.”(http://areena.yle.fi/1-2163346)

Dokumentin kansikuvassa elämäänsä tyytyväisen näköinen ruotsalainen kirurgi esittelee ylpeänä Claes Ohlosonista ostamaansa 15€ akkuporakonetta, jota hän käyttää 4000€ arvoisen leikkaussaliporakoneen sijaan Etiopiassa sijaitsevalla vastaanotolla työskennellessään.

Käsittääkseni tämä HM:n kommentti koskee vain ja ainoastaan individualistisia yhteiskuntia:

”Työhon on uuvuttu kautta aikojen – fyysisesti ja/tai henkisesti.”

Globaalisti ajateltuna väite ei pidä paikkaansa, se pitäisi olla selvää sen jälkeen, kun on katsonut em. dokumentin. Esim. vanhassa kollektiivisessa maatalousvaltaisessa paimentolaiskulttuurissa, juutalaisuudessa on työnteko ollut ankarasti kiellettyä sapattina. Tämän kiellon ansiosta juutalaisessa maatalous-paimentolaisessa kulttuureissa eläneet ihiset eivät uupuneet fyysisesti eivätkä henkisesti. Tietysti myös muissa kollektiivisissa kulttuureissa on ollut voimassa vastaavanlaiset ”työsuojelumääräykset”.

Syytä myös muistaa, että ”masennus” -sanalle ei löydy vastinetta afrikkalaisista alkuperäiskielistä (muistinvarainen lähde: Veli-Antti Savolaisen lehtikirjoitus ?). Sanaa ei tarvittu, koska masennus on tuntematon ilmiö vahvasti kollektiivisissa ja ”pakkososiaalisuutta” vaativissa afrikkalais kulttuureissa.

Toivon oikein rentouttavaa, voimia ja ennen kaikkea ilon kokemista palauttavaa Joulun-uudenvuodenaikaa kaikille, ja vielä erityisesti niille yksilöille, joita tämä yksilöllisten yhteiskuntien ongelma, siis loppuunpalamisilmiö koskettaa!

Pirta Hautala sanoo:

Kiitos kirjoituksestasi!

Liity keskusteluun