Työhaastatte… eiku

Jos nyt lähtisit luomaan rekrytointia tyhjästä, kuinka paljon totutusta vanhasta ottaisit siihen mukaan? Lähettäisivätkö ihmiset papereita, joihin on listattuna heidän työhistoriansa? Kuka ottaisi yhteyttä keneen ja millä tavalla? Istuisitko neukkarissa kysymässä kysymyksiä? Vai tekisitkö jotain aivan muuta?

Tätä kysymystä olen pohtinut viime aikoina erityisen paljon. Rekrytoinnin tarkoituksenahan on selvittää, olemmeko toisillemme sopivia. Kyse on tunnustelusta ja mahdollisesta todentamisesta. Molemminpuolinen todellisuus näyttäytyy kuitenkin vasta kun henkilö on töissä: millaista työskentely ja työn arki on, nauttiiko työstä, viihtyykö organisaatiossa ja täyttääkö työ ne tarpeet, joita sen avulla on tavoitellut.

Mutta miten pääsemme tähän mahdollisimman realistiseen ja molemminpuoliseen yhteisymmärrykseen käsiksi ennakoivasti? Miten poistamme turhaa jännitystä ja olisimme nykyistä paremmin jo ensitapaamisessa tulevia kollegoita, mieluummin kuin arvioija ja arvioitava? Miten tekisimme tilanteesta molemmille osapuolille hieman mukavamman? Viisasten kiveä haastatteluihin ei ole olemassa. Mahdollisesti hyödyntäisin jotain vanhasta, niin pitkälle kuin se on toimivaa. Todennäköisemmin oma toteutukseni olisi kuitenkin jotain vanhan ja jotain jonkun muun välillä. Tai jotain täysin uutta.

Vincitillä rekrytointi on jo pitkälle hiottua, mutta viilattavaa löytyy koko ajan. Ja hyvä niin! Me emme ole täydellisiä, meillä työskentely ei ole täydellistä, eivätkä meille hakevat henkilöt ole täydellisiä. Emmekä halua sellaista kuvaa edes välittää, tylsää ja epäaitoahan se olisi. Meidän rekrytointimmekaan ei ole täydellistä eikä siitä koskaan sellaista tulekaan - onneksi! Koska se pitää asiat kiinnostavina ja mahdollistaa ennen kaikkea kehittämisen ja kokeilut.

Työhaastattelu-termi on melkoisen ankea ja herättää itsessäni lähinnä vaivaantuneen fiiliksen. Voimmeko enää nykyään puhua haastatteluista vai olisiko sopivampi termi juttelut, tunnustelut, fiilistelyt tai jotain muuta? Yhtä lailla kuin me arvioimme henkilön soveltuvuutta meille, hänen tulisi arvioida myös meidän soveltuvuutta itselleen ja omille tavoitteilleen. Rekrytointi on aina molemminpuolista, ihan aina. Yhtä lailla kuin me teemme päätöksiä meille tulevista henkilöistä, myös he tekevät päätöksiä meistä. Miksi siis yhä niin usein haastattelut ovat yksipuolisia? Miksi suurimman osan ajasta toinen kysyy ja toinen vastaa, ikävimmillään jopa tenttaa? Emmekö ole jo ohittaneet sen maailman, jossa markkinat olivat vain ja ainoastaan työnantajan, ja jossa hakijakokemus oli vasta ajattelua tulevaisuudesta?

Olemme jo useamman vuoden kertoneet haastatteluun kutsutuille etukäteen, mitä haastattelussa tulee tapahtumaan ja lähettäneet kysymyksiä ennakkoon. Haastattelut on menty molemmin puolin keskustellen. Kannustamme hakijoita myös pohtimaan etukäteen kriittisiä kysymyksiä meitä kohtaan, tästä jos mistä saa hyvää keskustelua aikaiseksi. Se pakottaa myös meidät tarkastelemaan omaa toimintaamme kriittisesti. Hakijoiden esittämät kysymykset kertovat paljon myös heistä ja heidän ajattelustaan, ja ovat siitäkin kulmasta työnantajille äärimmäisen kiinnostavia. Mutta. Voisimmeko tehdä tilanteesta jollain tapaa vielä hieman nykyistä luontevamman, toimivamman ja molempia osapuolia enemmän hyödyttävän?

Kyse ei ole rakettitieteestä, eikä pyörää tarvitse keksiä uudelleen. Itse uskon, että asioiden näkyväksi tekeminen, sanoittaminen ja erilaiset vaihtoehdot vievät jo pitkälle ja tekevät lähtöasetelman nykyistä tasavertaisemmaksi. Entä jos jakaisimme haastatteluajan puoliksi? Puolet ajasta me kertoisimme Vincitillä työskentelystä ja hakija kysyisi meiltä mitä tahansa. Toisen puolen ajasta hän kertoisi itsestään ja me kysyisimme vuorostamme häneltä kaiken sen mitä me haluamme tietää. Oletus ei olisikaan, että henkilö tulisi haastatteluun vaan tapaamaan ja kuulemaan meistä lisää, ja samalla kertomaan itsestään ja omista toiveistaan. Mitä jos siirtäisimmekin haastattelut neutraalille maaperälle ja henkilö saisi itse valita haluaako tavata meitä Vincitin toimistolla tai jossain muualla vaikkapa kahvilassa, lounaalla tai kävelylenkillä. Voisiko tämä toimia? Otetaan kokeiluun. Tervetuloa testaamaan!

Saana Rossi

Saana Rossi
Rekrytointi & työnantajakuva. Mieluiten joko nauramassa tai nukkumassa.

Liity keskusteluun