Takaisin oikeisiin töihin – Samin tarina

Keväällä 2018 järjestettävän Takaisin oikeisiin töihin -ohjelman mentori Sami esittäytyy:

Aloitin oikeissa töissä yli 20 vuotta sitten. Kesätöiden kautta päädyin kovassa rekryimussa suureen korporaatioon jo vähän ennen kuin sain opintoni päätökseen. Tein työpöytäohjelmistoja ja sellaisissa tarvittavia uudelleenkäytettäviä käyttöliittymäkomponentteja C++ -kielellä X/Motif-ympäristössä. Muutaman vuoden jälkeen aloin kuitenkin kaivata laajempaa työnkuvaa ja enemmän vastuuta, ja päädyin projektipäällikön hommiin. Samalla sain oppia asiakassuhteen hoitamista ja tuntea mitä vastuun kantaminen tarkoittaa.

Pärjättyäni jonkun mielestä hyvin projektipäällikkönä, sain jälleen lisää vastuuta ja tehtäväksi pystyttää uusia organisaatioita entisten sisälle. Tuli vastuuta suuremman projektimäärän toimituksista projektipäälliköiden kautta ja pääsin todella isojen kihojen haukuttavaksi. Ne ovat muuten harvoin mitään mukavia ihmisiä, mutta eihän sitä muuten isoksi kihoksi pääsisikään.

Samalla kuitenkin ajauduin koko ajan kauemmaksi sellaiselta alueelta, jossa viihdyin ja tunsin työlläni olevan jotain merkitystä. Useilla kursseilla oli opetettu, että kehittyäkseen on poistuttava omalta mukavuusalueeltaan. Luulin, että varmaankin tästä on kyse kun useamman vuoden oli ollut pala kurkussa ja paineen tunne palleassa. Myöhemmin olen alkanut ajatella, että ehkä näin ei ollutkaan…

Aloin ymmärtää muutoksen tarpeen siinä vaiheessa kun suuri korporaatio siirsi valtavan osan henkilöstöään vielä suurempaan korporaatioon. Kaikille ei tulisi riittämään työtä pitkällä aikavälillä. Muistin vielä kuinka paljon nautin koodaamisesta ja sen tuomasta onnistumisen tunteesta, olin jopa omasta mielestäni ollut kohtuullisen hyvä siinä silloin muinoin. Jonkinlaisena puoliksi alitajuisena varasuunnitelmana ryhdyin muutaman kollegan esimerkin innoittamana verryttelemään koodauslihaksia ja tein puolenkymmentä pientä mobiilisovellusta Android-puhelimeeni, jolla pystyin myös esittelemään tekeleitäni.

Noiden yksinkertaisten sovellusten tekeminen oli pelkkää iloa. Iltaisin ja viikonloppuisin aikaa kului tuntikausia tuskaillessa ja uutta opetellessa. Olin taatusti poissa omalta mukavuusalueeltani, usein aivan ymmälläni että mitenkähän tästäkin selvitään. Ja joka hetki ongelmia ratkaistessa ja tietoa hakiessa tuntui jännittävältä seikkailulta ja lopulta palkitsevalta kun näki toimivan lopputuloksen. Ehkä kehittyminen ei edellytäkään sitä, että ottaa sipuliin koko ajan!

Lopulta töissä koitti se päivä, että tajusin joutuvani tavalla tai toisella pois firmasta. Vieläkin suuremmassa korporaatiossa YT-neuvotteluiden jälkeen jäljelle jäävässä osassa on käytössä tiukka pyramidiorganisaatio, josta pystyi tasojen nuppilukujen suhteiden perusteella laskemaan, että omalle tasolleni jää täyttämättömiä tehtäviä alle yksi kappale, muistaakseni alle puolikas. Potentiaalisia hakijoita oli useita ja vaikka todennäköisyydet henkilöiden kesken olisivat olleet tasaiset, niiden varassa ei olisi kannattanut käydä vetoa lyömään. Muutaman tuskaisen viikon jälkeen päätin tarttua eropakettiin ja lähteä kokeilemaan onneani muualla.

Laitoin hakemuksen Vincitille ja hakemuksen liitteeksi koodinäytteenä yhden tekemäni sovelluksen. Ajattelen, että koodinäyte oli avainasemassa, että pääsin haastatteluun. Taustani varmasti vaikutti työnantajan näkökulmasta vähän epäilyttävältä, olihan työhistoriani pelkkiä manageeraus- ja käsienheilutteluduuneja vuosikymmenen ajalta. Niinpä työhaastatteluita oli useampi kuin normaalisti, mutta prosessi johti työsopimuksen tekemiseen. Pääsin projektiin, joka oli tullessani lähellä valmistumista mutta vielä selkeästi kesken. Projektissa riitti koodattavaa ja päivittäin sai opetella uusia juttuja. Aika kului kuin siivillä.

Sen jälkeen on ollut paljon muita projekteja, joissa on saanut oppia myös teräviltä työkavereilta koodikatselmointien kautta ja ihan vain juttelemalla ja kyselemällä. Joku sanoi, että jos vuosia sitten kirjoittama koodi vähän hävettää, niin siitä tietää, että on kehittynyt. Tässä taannoin tein jotain lisäyksiä ensimmäisessä Vincit-projektissani tekemiini komponentteihin ja katselin git blamella commit-viestejä että mitähän tässäkin on haettu. Sellainen terve puna nousi poskille useampaakin kertaan kun oma nimi seistä törrötti tekijän kohdalla.

Oikeaan työhön on mahtunut myös kirsikoita kakun päällä. Silloin tällöin asiakas murehtii jotain ongelmaansa tai tuskailee hankalan prosessin tai työvaiheen kanssa. Mikään ei ole hienompaa kuin nähdä ongelma ratkaistuna sen jälkeen kun on jäsentänyt ratkaisun, onnistunut vakuuttamaan asiakkaan, että ratkaisu kannattaa tehdä ja vielä saanut laatia toteutuksen. En usko, että saisin samaa täyttymyksen tunnetta pelkästään piirtelemällä laatikoita ja viivoja niiden välille. Minulle oikea työ on sitä, että näen ja tunnen työni tuloksena syntyvän arvon.

Sami Tuomainen

Liity keskusteluun