Hyvä fiilis

Viime kesänä voitimme uuden projektin ja asiakkaan. Asiakas perusteli valintaansa sillä, että meistä jäi ”hyvä fiilis”. Viime aikojen uutisointi työtaisteluista ja irtisanomisista palautti mieleeni tämän perustelun ja Helsingin Sanomissa kesällä 18.7. julkaistun artikkelin Ahneuden tähden. Artikkelissa Stanfordin yliopiston professori Jeffrey Lue lisää

Viisi kertaa miksi

Vincitin toimistolla kuuluu nykyisin aika usein kysymys miksi. Tarkemmin ottaen viisi kertaa miksi. Tämä jo entuudestaan tuttu menetelmä on tuntunut leviävän laajaan käyttöön. Työkalua käytetään niin sisäisesti kuin asiakkaidenkin kanssa. Miksi? Koska se vie meidät usein pohjimmaisen, yksinkertaisen syyn tai Lue lisää

Missä se arvo luuraa?

Ohjelmistokehitystä hankittaessa mielenkiinto kohdistuu usein vain investoinnin suuruuteen ja sillä saatavien ominaisuuksien määrään. Hyvin harvoin ohjelmiston tuottamaan arvoon, kuten kasvaneeseen myyntiin tai alempiin kustannuksiin. Syykin on selvä, sillä arvon arviointi on yleensä vieläkin vaikeampaa kuin siihen tarvittavan investoinnin koon arvuuttelu. Arvo Lue lisää

Keilaratastrategia

Blogissa on tullut pariin otteeseen paasattua ominaisuuksien karsimisesta. Yksi tapa toteuttaa tätä on keilaratastrategia. Lähtiessäsi kehittämään tuotetta tai palvelua, suuntaa se ensin tietylle osajoukolle potentiaalista asiakaskuntaasi. Toteuta ensin vain sille tärkeimmät ominaisuudet ja vie ne markkinoille. Yksi hyvä esimerkki keilaratastrategiasta Lue lisää

Iso paha kiire ja 3 pientä projektia

Ammennetaanpa Pasin esittelemästä projektikolmiosta lisää oppeja. Erinäisistä syistä asiakkaat venyttävät melko myöhään yhteydenottoa toimittajiinsa. Hyvillä toimittajilla ja asiantuntijoilla on yleensä kuitenkin kädet täynnä töitä juuri sillä hetkellä. Joudut siis tyytymään usein johonkin muuhun, kuin mitä rahoillasi ansaitsisit. Jos venytät yhteydenottoa ja Lue lisää

Ketterä hinnoittelumalli

Voisi sanoa, että ketterät menetelmät ovat lyöneet itsensä läpi ohjelmistokehityksessä. Vielä ne eivät kuitenkaan ole ehtineet vaikuttaa sen hinnoitteluun tai sopimuskäytäntöihin. Aika- ja urakkaperusteiset hinnoittelumallit ovat edelleen vallassa. Aikaperusteinen hinnoittelu on toki ketterää, mutta sillä on ne omat heikkoutensa. Se Lue lisää

5 salaisuutta menestykseen

Richard Bransonin innoittamana ja hänen neuvojaan mukaillen alla on listattuna 5 salaisuutta menestykseen ostaessasi ohjelmistokehitystä. Nauti yhteistyöstä toimittajasi kanssa ensimmäisestä hetkestä lähtien Valitse toimittaja jonka ehdotus erottuu laadullisesti selvästi edukseen Anna toimittajalle ja varsinaisille kehittäjille tilaisuus olla ylpeä työstään Haasta Lue lisää

Vuoden potentiaalisin menestyjä epäonnistuu

26.10.2010 1

Artikkelin kirjoittaja, Lauri Kutinlahti, kirjoittaa yrittäjyyttä ja liiketoimintaa käsittelevää blogia osoitteessa www.menestyminen.fi. Me suomalaiset olemme kateellisia toisillemme ja omaan kurjuuteemme alistuva kansa. Se on ok, jos itsellä menee huonosti. Etenkin, jos naapurilla menee vielä huonommin. Emme mielellään ota riskejä ja Lue lisää

Leikkaa tästä

Palautetaanpa mieleen Pasin esittelemä rautakolmio. Lisätään siihen uutena ulottuvuutena ominaisuudet. Kun projekti etenee yhtä ulottuvuuksista joudutaan lähes aina muokkaamaan. Alta löytyy ohje, kuinka voit toimia tällaisessa tilanteessa parhaimman tuoton saavuttamiseksi investoinnillesi. David Norton (Gartnerin tutkimusjohtaja) kertoi toissa viikolla Agile Business -konferenssissa, Lue lisää

Kanban, Scrum, Lean, Agile, RUP, Vesiputous, CMMI, Scrumban, …???

21.10.2010 0

Nuorena teollisuudenalana ohjelmistojen tuotannossa haetaan edelleen parhaita toimintatapoja. Viisi vuotta sitten muodissa olleet prosessit ovat jo auttamattomasti passé. Konsultitkin ovat luonnollisesti markkinaraon huomanneet. Otsikossa on muutama viimeisen kymmenen vuoden aikana käytössä ollut menetelmä tai ideologia. Tällä hetkellä erityisesti japaninkieliset termit Lue lisää