Miksi noi ei tee niinku mä haluan?

Meillä Vincitillä ollaan itseohjautuvia. Yhden laivan sijaan olemme joukko optimistijollia, jotka kuitenkin jollain tavalla onnistuvat seilaamaan samaan suuntaan. Aina välillä muutama jolla tekee pieniä mutkia matkassaan, mutta yleensä palaavat parveen. Tämä ei kuitenkaan ikinä tapahdu ilman, että koko joukon suunta muuttuu siinä samalla enemmän tai vähemmän.

Mikä tekee organisaatiosta itseohjautuvan?

Olen usein pohtinut, mikä tekee Vincitin kulttuurista niin itseohjautuvan. Yksi helppo ratkaisu olisi kehua Vincitin rekrytointiprosessia ja sitä, että olemme onnistuneet löytämään loistavia, itseohjautuvia tyyppejä meille töihin. Vaikka olen samaa mieltä siitä, että rekryprosessimme onnistuu löytämään huipputyyppejä, emme varsinaisesti kiinnitä rekrytoinnissa huomiota itseohjautuvuuteen. Rehellisesti sanottuna en oikein tiedä miten sitä voisikaan mitata haastattelutilanteessa.

Jos siis syy ei ole rekrytointi ja tietyn tyyppiset ihmiset, niin mikä sitten? Mielestäni kyse on siitä, että meillä on onnistuttu luomaan oikeat olosuhteet ja toimintatavat ruokkimaan itseohjautuvuutta. Jos toimintaohjeet, prosessit ja esimiehet eivät ohjaa ihmisten työtä, silloin he väistämättä tekevät sitä itse. Meillä ei ole ohjesääntöjä siihen miten työntekijät matkustavat, millä prosessilla asiakasprojekteja tehdään tai minkälaisia työkaluja käytetään. Oikeastaan meillä ei ole ohjesääntöjä lainkaan. Ainoa poikkeus on kahvinkeitto: siihen on määritelty tarkka prosessi, jonka rikkomisesta seuraa ankara häpeärangaistus.

No olihan meillä kahvinkeiton lisäksi yksi toinenkin ohjesääntö.

No olihan meillä kahvinkeiton lisäksi yksi toinenkin ohjesääntö.

Työn kautta voittoon

Itseohjautuvuuden hienoja puolia ovat ketteryys, kokeilemisen kulttuuri ja henkilökunnan tyytyväisyys. Mutta miten ihmeessä tällaisessa anarkiassa sitten voi saada oman juttunsa runnottua läpi? Mitä jos varmasti tiedän, että lähes joka projektissa olisi hyötyä, että tehtäisiin tällä tavalla? Mutta kun kaikki ovat niin itseohjautuvia ja hierarkia loistaa poissaolollaan, niin ei kertakaikkiaan ole tapaa sanoa, että tehkää nyt perkele niin kuin minä sanon. Ainakaan niin, että sitä kukaan uskoisi. Yksi jolla ei saa kiskottua koko joukkoa haluamaansa suuntaan köysillä vetämällä.

Vastaus kysymykseen piilee nimenomaan hierarkian puuttumisessa. Tai tarkemmin ottaen siinä, että jokainen ymmärtää sen. Kun oikeasti oivaltaa, että riippumatta omasta roolista minulla ei ole “käskyvaltaa” tai “esimiesasemaa” muihin nähden, ajattelu muuttuu. Miten muutos tapahtuu yrityksessämme tai tiimissämme ylipäätään? Miten uudet ideat leviävät ja tulevat lopulta vakiintuneiksi käytännöiksi? Joku saa uuden idean ja kertoo siitä muille. Ideaa kokeillaan se hioutuu pikkuhiljaa paremmaksi. Idea leviää viraalisti yrityksessä kun ihmiset ymmärtävät sen tuottaman hyödyn omalle työlleen. Joko he voivat sen avulla tehdä asioita paremmin, nopeammin tai voivat jättää jonkin asian sen ansiosta kokonaan tekemättä.

Tällainen tapa levittää hyviä käytänteitä ja ideoita on hidasta ja melko työlästä, mutta onnistuessaan erittäin palkitsevaa. Lisäksi se pitää luonnollisella karsinnalla huolen siitä, että laajemmalle leviävät tavat ovat oikeasti hyviä ja arvoa tuottavia. Mutta vaikka oma idea ei heti menisikään läpi, ei se välttämättä tarkoita, että idea olisi huono. Voi olla, että ajoitus on huono tai idean toteutus vaatii vielä hiomista palautteen kautta. Ei siis kannata heti lannistua, vaan yrittää vielä mahdollisesti eri tavalla.

Tunnista myös avainhenkilöt, joiden panos voi auttaa siinä että ideaasi saadaan kokeiltua riittävän paljon sen testaamiseksi. Hyödynnä heidän näkemyksiään ja sparraile heidän kanssaan ajatuksistasi. Kun osallistat tällä tavoin heidät mukaan idean kehittelyyn, olet mahdollisesti sitouttanut jo pari ihmistä lisää auttamaan.

Juha Riippi

Juha Riippi

Liity keskusteluun