Kuitusen kultainen sääntö

Rippikoulussa kerrottiin Jeesuksen vuorisaarnasta, jonka jonkinlainen kliimaksi tuntui olevan lausahdus: Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Pohdiskelin jo taannoin teini-ikäisenä, että jokin tuossa opetuksessa on pielessä, mutta en keksinyt mikä.

Nyt myöhemmin aiheeseen paremmin perehtyneenä olen huomannut, että Jeesuksen lisäksi muutkin uskonisät ovat päätyneet samankaltaiseen pohdintaan. Esimerkiksi Kungfutse on todennut: Älä määrää muille sellaista, mitä et haluaisi itsellesi määrättävän ja islamissa opetetaan: Kukaan teistä ei ole uskovainen niin kauan kuin hän ei toivo veljelleen sitä, mitä hän toivoo itselleen.

Nämä eri uskontojen opetukset on yleisesti niputettu yhteen, joka on nimetty juhlallisesti kultaiseksi säännöksi. Se tiivistyy muotoon: ”Tee toiselle niin kuin haluat itsellesi tehtävän”. Lähtökohtaisesti kultainen sääntö saattaa kuulostaa järkeenkäyvältä ja perustarpeiden osalta se pitkälti sitä onkin. Jos sitä tarkastellaan kuitenkin johtamisen näkökulmasta, niin silloin pitäisi alkaa hälytyskellojen soida, sillä kultainen sääntö tiivistää suurimman johtamiseen liittyvän typeryyden. Oletuksen, että johdettavat on veistetty samasta puusta kuin johtajakin.

Oli porukka demografisesti keskenään miten samankaltaista tahansa, löytyy sieltä johtamisen kannalta tärkeimmän ominaisuuden eli motivaatiorakenteen osalta yhtä monta erilaista profiilia kuin on henkilöäkin. Ellei johtaja tajua tätä, on hän valitettavasti pahasti hakoteillä. Ihmiselle on harmillisen sisäänrakennettuna mekanismi peilata muiden tekemistä siihen miten itse toimisi samankaltaisessa tilanteessa. Tämä aiheuttaa sen, että toisen erilaisuutta ei luontaisesti nähdä vahvuutena eikä sitä täten osata arvostaa samalla tavalla kuin itselle ominaista ajattelu- tai toimintatapaa. Tästä syystä ihmisen yksilöllisen kohtaamisen tarve on tiedostettava ja siihen on jokaisen erityisesti keskityttävä.

Tästä muistuttamaan on syntynyt myös Kuitusen kultainen sääntö, joka kuuluu alkuperäistä mukaillen ”Tee toiselle niin kuin hän haluaisi itselleen tehtävän”. Toisin sanoen, anna toiselle aito mahdollisuus olla omalla tavallaan oma itsensä ja pyri korostetusti ymmärtämään häntä yksilöllisesti. Enkä tarkoita tällä empatiaa, josta puhutaan nykyään melko laajasti. Mielestäni ei tarvitse olla luontaisesti empaattinen tai opetella empaattiseksi pystyäkseen arvostamaan erilaisuutta. Ja jos oma vahvuus ei ole empatia tai ihmisten tunteminen, voi toiselta kysyä suoraan miten hän haluaa itseään kohdeltavan.

Erityisesti johtamistilanteessa yksilöllisten motivaatiorakenteiden ymmärtäminen ja tunnistaminen auttaa johtajaa (ja toki myös johdettavaa) pääsemään parempaan lopputulokseen molempien osapuolien kannalta. Tyypillisiä kömmähdyksiä ovat se, ettei johtaja mukauta johtamistaan johdettavan ominaisuuksien mukaan tai, että johtaja pitää omaa tapaansa toimia erityisen oikeana vaihtoehtoisiin tapoihin verrattuna. Tällöin on vaarana, että johdettava ei sitoudu toimintatapaan ja johtaminen vastuineen ulkoistetaan täysin johtajalle. Ja silloin on vaarana, että päädytään mä-olen-vain-töissä-täällä – tapaan ajatella.

Luontaisesti hyville johtajille edellä kuvatut esimerkit kuulostavat hyvinkin kaukaisilta ajattelutavoilta, mutta valtaosan näkökulmasta tilanne on täysin toinen. Tästä syystä ne ovat valitettavan monessa organisaatiossa arkipäivää eikä niitä edes tunnisteta erityisiksi johtamishaasteiksi. On mielenkiintoista, kuinka monessa johtajakoulutuksessa keskitytään pelkästään johtajaan itseensä ja universaaleina totuuksina pidettyihin yksilön johtamistaitoihin. Vaikka niistäkin on oma hyötynsä niin uskon silti, että monesti paremman arvon ajalle saisi pohtimalla kuinka johtaja tuntee johdettavansa ja pystyy toiminnassaan huomioimaan yksilöiden erityispiirteet. Etenkin, kun se jää keskimäärin täysin huomioitta.

Avatar

Mikko Kuitunen

1 kommentti

Jorma sanoo:

Kuitunen on JUMALA JA JEESUS

Liity keskusteluun