Johanna Pystynen:

Voiko johtamista ajatella palveluna? 

Viime keväänä oivalsimme jotain, mikä uudisti koko suhtautumisemme johtamiseen. Olimme jo pidemmän aikaa hakeneet uutta näkökulmaa esimiehettömään johtamismalliimme. Vuosien aikana kehittämämme menetelmät olivat toimineet hyvin, mutta eivät kuitenkaan sopineet täydellisesti kaikille. Halusimme löytää sellaisen kokonaisuuden, joka tuottaisi aidosti lisäarvoa jokaiselle Lue lisää

Onko teillä ilmaiset limpparit?

Otsikon kysymys tulee säännöllisesti vastaan, kun keskustellaan Vincitin menestyksen taustoista. Todettakoon nyt julkisesti, että ilmaisia limonaadeja ei meillä ole –  niillä kai nousisi hyvinvoinnin sijaan ainoastaan työntekijöiden verensokeri. Kysymys kuvaa kuitenkin hyvin sitä, kuinka hyvinvoinnin pohtimisessa keskitytään usein irrallisiin yksityiskohtiin, Lue lisää

Johtamisen 10 oivallusta, osa 1

Vincitillä on tutkittu paljon nykyajan työelämän vaatimuksia johtamiselle. Vuosien aikana on kokeiltu, onnistuttu ja epäonnistuttu. Sivutuotteena on syntynyt lukuisia omakohtaisia oivalluksia siitä, mistä hyvä johtaminen muodostuu ja miten mahdolliset onnistumisen esteet olisivat murrettavissa. Alla näistä viisi ensimmäistä – oletko törmännyt Lue lisää

Esimiehenä voisi menestyä myös kiinnostunut tavis

Tunneälykäs ja valmentava fasilitaattori, kannustava ja delegoiva motivaattori vaiko suunnitelmallinen ja tarkka viestintävirtuoosi? Niinpä – esimiestyö ei nykyisin ole helppoa. Kyseiseen rooliin liitetään yhä enemmän vaatimuksia, jotka olisivat johtamista vuosikaudet opiskelleen henkilönkin haastava täyttää. Osa näistä liittyy luonteenpiirteisiin, osa on Lue lisää

Paljonko saat palkkaa?

Väärä kysymys. Huomaat sen viimeistään siitä, kun ystäväsi kasvoille alkaa nousta puna ja tunnelma muuttuu vaivaantuneeksi. Emme halua kertoa palkkaamme edes sukulaisillemme tai läheisimmille työkavereillemme, koska suomalaisessa kulttuurissa asiasta puhuminen on edelleen kiusallista. Samaan aikaan palamme kuitenkin halusta tietää kollegamme palkan, Lue lisää

Vincitin uramalli 2.0.

Kuten aiemmassa blogikirjoituksessamme kerrottiin, päätimme Vincitillä luopua perinteisestä esimiesroolista ja siirtää tukea mahdollisimman paljon osaksi projektityötä. Muutoksen taustalla oli ristiriita esimiesroolin ja sille astetettujen vaatimusten välillä: esimiehet olivat vastuussa tiimiläisten urapoluista ja hyvinvoinnin tukemisesta, mutta eivät itse olleet läsnä päivittäisessä projektityössä. Saadaksemme osaamisen kehittämisen ja ihmisten Lue lisää

Esimiestyön tarkoitusta etsimässä

Otsikon vihjaamat etsinnät päättyivät lyhyeen: lopetimme esimiestyön kokonaan. Heti perään on syytä tarkentaa, ettemme kuitenkaan luopuneet roolille asetetuista tavoitteista – ymmärsimme vain lähestyä niitä oikeasta näkökulmasta.  Mitä sitten tapahtui ja miksi? Seuraavassa kuvaus matkastamme esimiestyön ytimeen – ja sieltä maitojunalla takaisin.

Paluu tulevaisuuteen

Kolme vuotta sitten loimme ensimmäistä kertaa yrityksellemme unelman. Sen työstäminen tapahtui rennoissa merkeissä, kuten kulttuurissamme on tapana: järjestimme iltamat, jossa tiimit pohtivat tulevaisuuden haaveitaan ja esittelivät ne päivän päätteeksi muille osallistujille. Toteutustyyli oli vapaa ja illan aikana päästiin näkemään erilaisia Lue lisää

Paljastelu kannattaa – ainakin rekrytoinnissa

Yritysten työhaastatteluprosesseja yhdistää yksi yhteinen piirre: salamyhkäisyys. Se alkaa yleensä jo hakemusta lähetettäessä – hakija miettii menikö viesti perille, kuka sen luki ja milloin siihen mahdollisesti vastataan.  Epämääräisen odottelun jälkeen sähköpostiin saapuu haastattelukutsu, jossa mainitaan paikka, aika ja haastattelijan nimi.  Siinä Lue lisää

Kuka omistaa henkilökuntasi työhyvinvoinnin?

Tartut ovenkahvaan ja raotat narisevaa ovea. Edessäsi näkyy kulunut sohva, jonka päällä on mytätty päiväpeitto ja kellastunut tyyny – olet saapunut yrityksen lepohuoneeseen. Se on olemassa jokaisessa yrityksessä, koska työsuojelulaki sanoo niin. Oletamme sen edistävän henkilöstömme hyvinvointia, koska…no, työsuojelulaki sanoo Lue lisää

Riskibisnestä

Valitsimme kuukausi sitten ensi kertaa työntekijöidemme keskuudesta Kuukauden Nuijan. Valintaa symboloivan puisen luontokappaleen idea on yksinkertainen – joka kuukausi yksi vincitläinen saa nuijaa napauttamalla tehdä päätöksen, joka toteutetaan automaattisesti. Ei budjettia, ei sääntöjä, ei ohjeita. Ainoana rajoitteena on, että päätöksen Lue lisää

Älä näytä puolivalmista (vai pitäisikö sittenkin?)

Meille opetetaan jo koulussa, ettei puolivalmista kannata esitellä. Esseet, kokeet, portfoliot – kaikissa näissä parhaimman arvosanan tuottaa jäsentynein ja virheettömin suoritus. Opimme vähitellen kiinnittämään huomiotamme yhä enemmän siihen, miltä lopputulos näyttää. Keskitymme hiomaan esityksistämme täydellisiä, mutta unohdamme samalla käytännön toimivuuden Lue lisää

Vincitin uramalli 1.0.

Uramallimme kehittämistä on ohjannut yksi selkeä periaate: organisaation tavoitteiden jalkauttamisen sijaan halusimme lähteä liikkeelle ihmisten omista ammatillisista unelmista. Kuluneen syksyn aikana tätä ajatusta tukevia käytäntöjä on kehitetty eteenpäin ja niitä on tuotu osaksi kehityskeskusteluitamme. Alla on kuvattu tämänhetkinen mallimme, joten Lue lisää

Unelmatyö – tiedätkö jo omasi?

Kuinka usein olet pysähtynyt pohtimaan ammatillisia unelmiasi tai omia vahvuuksiasi? Yllättävän harva nimittäin on. Ja kuitenkin nykyajan työelämä rakentuu  lähes kokonaan tämän teeman ympärille – puhutaan sisäisestä motivaatiosta, intohimosta ja huippuosaamisesta. Nämä alueet on mahdollista saavuttaa vain kysymällä ensin itseltään, Lue lisää

Kehityskeskustelu vailla kehittävää keskustelua?

Yksi yleisimpiä haasteita organisaatioiden kehityskeskusteluissa on niiden vähäiseksi koettu merkitys. Usein ongelmat syntyvät jo mallia rakennettaessa – jos pääpaino on keskusteluiden toteutustavan ympärillä, voi sisällöllinen laatu kärsiä. Keskiöön nousevat näissä malleissa ohjeet, lomakkeet, aikataulut ja ulkoiset tavoitteet. Organisaatiot ovat taitavia Lue lisää

Kun insinööri ja mindfulness kohtaavat

Mitä tapahtuu, kun 30 insinööriä laitetaan tekemään tietoisia läsnäoloharjoituksia? Pääsimme testaamaan tätä mielenkiintoista yhtälöä, kun kuuden viikon mindfulness-pilottimme lähti liikkeelle keskiviikkona. Jo pelkkä mindfulness sanana saa monen ennakkoluuloiseksi. Se kuulostaa mystiseltä ja vaikeasti avautuvalta tekniikalta, jota on vaikea kuvitella sovellettavaksi Lue lisää

Sitä saa mitä mittaa?

Yksi tärkeimmistä Utopia-hankkeen mittareista on henkilöstön tyytyväisyys. Vincitillä tätä aluetta on seurattu jo useamman vuoden ajan Great Place To Work -tutkimuksen kautta, joka on vastannut parhaiten omia käsityksiämme työtyytyväisyyteen vaikuttavista osatekijöistä. Kyselystä saatujen tulosten avulla olemme pystyneet nostamaan työtyytyväisyyslukumme erittäin Lue lisää

Poikkeus sääntöön

Oletko kuullut No Policy Policystä? Vincitillä tähän sääntöön viitataan tiheään. Se kuvastaa sitä ajatusmaailmaa, jota yrityksessä on painotettu perustamisesta lähtien – turhat säännöt, prosessit ja mallit pyritään pitämään minimissään ja niiden sijaan kannustetaan ihmisiä tekemään omia päätöksiään. No Policy Policy Lue lisää

Utopiasta todellisuutta?

“Henkilöstömallit, jotka auttavat ihmisiä onnistumaan työssään ja viemään eteenpäin omia unelmiaan.” Utopiaako? Sitä pääset arvioimaan itse, sillä tämä blogi seuraa tulevan vuoden ajan matkaamme kohti uuden työn maailmaa. Aloitimme Vincitillä toukokuussa 2013 Tekesin Liideri-ohjelman alle kuuluvan hankkeen, jonka tavoitteena on Lue lisää

1 of 212