5 tapaa pelastaa startup ostamalla softakehitystä

Alihankinta on typerää. Uskoin näin syvästi sydämeni pohjasta. Erityisesti ulkopuolisen ohjelmistokehityksen ostamisesta tuli ensiksi mieleeni suuret mutapallot, joita tuottaa kasvoton lauma elbonialaisia koodareita. Ennen kaikkea ohjelmistotyöstä maksaminen tuntui suurelta rahan tuhlaukselta, mikä on startupille suurin mahdollinen synti. Näistä syistä, kun Tekes myönsi Headstedille ensimmäisen rahoituksen, olin jo päättänyt että softakehitystä ostettaisiin vain kuolleen ruumiini yli. Ja niinhän siinä melkein taisi käydä.

1. Hyvät käytännöt säästävät aikaa

Tekes-hankkeen alkaessa olimme jo saaneet paljon myönteistä palautetta. Ensimmäisten käyttäjien vastaukset heille lähettämiimme kyselyihin olivat toistuvasti kuin Pohjois-Korean vaaleissa, sillä yli 95 % sanoi suosittelevansa palveluamme. Olin silti yllättynyt, kun vaatimaton palvelumme alkoi saavuttaa yhä suurempaa yleisöä. Tunnettuuden myötä myös käyttäjien ja teknisten ongelmien määrä alkoi kasvaa. Kun näitä hajanaisia pikkuhommia – bugikorjauksia ja muuta teknistä tukea – alkoi kerääntyä varsinaisen tuotekehityksen rinnalle, niin tuotekehitysprosessimme päätyivät melkoiseen solmuun.

Hetken aikaa olimme kovassa paineessa, mutta lopulta pääsimme kuivalle maalle ja päätimme varmistaa, ettei näin tulisi enää käymään. Kokenut ohjelmistokehityksen asiantuntija olisi todennäköisesti ehdottanut jo aluksi käytäntöjä, joilla olisimme välttäneet koko karmean tilanteen. Alkumetreillä käytetty raha olisi maksanut itsensä helposti takaisin.

2. Kokemus tuo laatua

Meidän ämveepeemme oli toteutettu kahdessa viikossa WordPress ja Flash -teknologioilla. Se ei tulisi ikinä skaalautumaan tuhansien käyttäjien tarpeisiin ja eri päätelaitteille. Lähdimme toteuttamaan uutta alustaa puhtaalta pöydältä. Valitsimme pohjaksi Django-ohjelmistokehyksen ja kasan muita työkaluja, joista minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta. Onneksi yksi vahvuuksistani on erinomainen itseluottamus. Saimme matkalle myös monia hyvää tarkoittavia neuvoja, joista yksi oli: “Tehkää ensin itse vähän sinnepäin ja sitten, kun raha virtaa, voitte ostaa uuden toteutuksen.” Se oli typerä neuvo.

Tästä lähtökohdasta päädyimme tilanteisiin, joissa koodia oli useita kertoja pakko refaktoroida merkittävästi, koska sen ylläpidettävyys ja suorituskyky olivat aivan sitä itseään. Karu fakta on, että sunnuntaikoodarin tarkkaan suunniteltu arkkitehtuuri ei pärjää vuosia täyspäiväisesti koodanneen kaverin intuitiolle. Asiantuntija olisi tiennyt, milloin mutkat voi ja kannattaa vetää suoraksi, ja milloin tekninen velka kasvaa liian suureksi. Olisimme voineet välttää käyttämästä aikaa ja energiaa työhön, joka ei lainkaan näkynyt käyttäjillemme.

3. Voit keskittyä olennaiseen

Startup-yrittäjän arki on kaoottista. Aamupäivällä pitäisi soitella kylmiltään mahdollisille asiakkaille, lounasaikaan koodata uutta protoa, iltapäivällä laatia sopimuksia ja illalla verkostoitua cocktail-tilaisuudessa. Steve Blank on sanonut jotakuinkin niin, että tällaiseen hommaan vaaditaan erityislaatuinen persoonallisuus. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaoottiseen päivärytmiin tulisi pyrkiä, tai ettei sitä kannattaisi yrittää välttää.

Minusta ohjelmistokehitys on yksi helpoiten ulkoa ostettavista tehtävistä, sillä se perustuu jo hyväksi todettuihin ratkaisuihin. Todellinen innovointi ja kilpailu tapahtuu palveluiden suunnittelussa ja asiakkaan tarpeiden täyttämisessä. Parhaassa tapauksessa onnistut valitsemaan ohjelmistotalon, jolla on jo kokemusta startupin kanssa toimimisesta. Tällainen unelmakumppani ymmärtää, miten lean-mallilla etsitään sopivaa tuotetta ja markkinaa. Tällöin softatyö voi tukea bisneksesi kehittymistä parhaalla mahdollisella tavalla.

4. Olet tuottavampi

Kun ohjelmistokehityksen käytännöt ovat kunnossa ja ohjelmiston rakenne on täyttä timanttia, niin aikaa kuluu vähemmän tuottamattomaan työhön ja virheiden korjaamiseen. Hyvä ohjelmistoarkkitehtuuri säästää aikaa uusien ominaisuuksien kehittämisessä, testaamisessa ja ylläpidossa. Kuten monet viisaat ovat sanoneet: nopeus on startupin ainoa valtti, kun se kamppailee moninkertaisilla resursseilla toimivien kilpailijoiden markkinoilla.

Ennen kuin pääset tähän huolettomaan tuottavuuden tilaan, joudut kuitenkin aluksi tekemään jonkin verran taustatyötä ja suunnittelua. Se nimittäin ei ole aivan yhdentekevää, minkä softafirman valitset ja millaisen tiimin kanssa ryhdyt työskentelemään. Giganttisia enterprise-järjestelmiä kehittänyt porukka on varmasti pätevää omalla mukavuusalueellaan, mutta heidän tuomisensa ketterään startup-toimintaan johtaa katastrofiin. Yllättävän moni startup on tällaisesta lähtökohdasta – parhaista pyrkimyksistä huolimatta – ajautunut toimimaan vesiputousmallilla. Aika kuluu arkkitehtuurin suunnitteluun ja toiminnallisuuden määrittelyyn, vaikkei asiakkaista ja heidän tarpeestaan ole kuin villejä arvauksia. Valitse siis kumppanisi huolella ja varmista, että softakehitys tapahtuu jonkinlaisella ketterällä mallilla.

5. Pystyt mukautumaan

Headsted on ollut melko onnekas, sillä taustatyömme ja MVP:mme avulla tehty asiakastarpeiden kartoitus riitti niin sanotun product-market fitin löytämiseen. Usein käy kuitenkin niin, että jossain vaiheessa tunnistetaan ongelma, jonka ratkaisu edellyttää erityistä teknologista osaamista, kuten integraatiota potilastietojärjestelmiin tai kännykkäsovellusta. Ohjelmistotalon sisältä löytyy tarvittaessa nopeastikin uusi kaveri, jolla on sopivaa asiantuntemusta ja kokemusta vastaavista projekteista. Vastaavan henkilön löytäminen startupin palkkalistoille voi olla haastavaa, ja rekrytointiprosessi on jo itsessään työläs ja aikaa vievä.

Bonus: Iloa, aurinkoa ja sateenkaaria!

Softasi on nyt laadukasta, hallitset ajankäyttöäsi paremmin, ohjelmistokehityksen riskit ovat paremmin hallittavissa ja stressaat vähemmän. Tuloksena ei sittenkään ole mutapallo, vaan laadukasta koodia Suomesta. Iloasi lisää vielä se, että olet saanut mahtavia työkavereita. Heidän työnantajansa hyvät vibat ja käytännöt vuotavat pakostikin yritykseesi, jonka tunnelma on pian kuin hippileirissä.

Toni Vanhala

Toni Vanhala
Toni programs in Clojure for fun and profit. He has Ph.D.

1 kommentti

Pekka Reijonen sanoo:

Tässäpä artikkeli joka herättää ajatuksia. “Todellinen innovointi ja kilpailu tapahtuu palveluiden suunnittelussa ja asiakkaan tarpeiden täyttämisessä.”. Tuohan sitä tosiaan pitäisi olla startupilla toiminnan keskiössä. Asiakkaiden tarpeiden ymmärtäminen ja täyttäminen niin että tulee jonkinlainen “tuottavuusloikkka” saavutettua…

Liity keskusteluun