Työhyvinvointi:

Itsekkäästi onnellinen

Minua pyydettiin kirjoittamaan näkökulma Aamulehteen vapaavalintaisesta aiheesta. Valitsin onnellisuuden ja omiin unelmiin tutustumisen. Nämä teemat on erityisen oleellisia Vincitillä – unelmien kautta pohditaan omaa työtä ja kuvataan koko yrityksen tavoitteita. Lyhennetty versio tekstistä on julkaistu Aamulehdessä sunnuntaina 1.6.2014. Seurasipa nykyään Lue lisää

Esimiestyön tarkoitusta etsimässä

Otsikon vihjaamat etsinnät päättyivät lyhyeen: lopetimme esimiestyön kokonaan. Heti perään on syytä tarkentaa, ettemme kuitenkaan luopuneet roolille asetetuista tavoitteista – ymmärsimme vain lähestyä niitä oikeasta näkökulmasta.  Mitä sitten tapahtui ja miksi? Seuraavassa kuvaus matkastamme esimiestyön ytimeen – ja sieltä maitojunalla takaisin.

Paluu tulevaisuuteen

Kolme vuotta sitten loimme ensimmäistä kertaa yrityksellemme unelman. Sen työstäminen tapahtui rennoissa merkeissä, kuten kulttuurissamme on tapana: järjestimme iltamat, jossa tiimit pohtivat tulevaisuuden haaveitaan ja esittelivät ne päivän päätteeksi muille osallistujille. Toteutustyyli oli vapaa ja illan aikana päästiin näkemään erilaisia Lue lisää

Paljastelu kannattaa – ainakin rekrytoinnissa

Yritysten työhaastatteluprosesseja yhdistää yksi yhteinen piirre: salamyhkäisyys. Se alkaa yleensä jo hakemusta lähetettäessä – hakija miettii menikö viesti perille, kuka sen luki ja milloin siihen mahdollisesti vastataan.  Epämääräisen odottelun jälkeen sähköpostiin saapuu haastattelukutsu, jossa mainitaan paikka, aika ja haastattelijan nimi.  Siinä Lue lisää

Kuka omistaa henkilökuntasi työhyvinvoinnin?

Tartut ovenkahvaan ja raotat narisevaa ovea. Edessäsi näkyy kulunut sohva, jonka päällä on mytätty päiväpeitto ja kellastunut tyyny – olet saapunut yrityksen lepohuoneeseen. Se on olemassa jokaisessa yrityksessä, koska työsuojelulaki sanoo niin. Oletamme sen edistävän henkilöstömme hyvinvointia, koska…no, työsuojelulaki sanoo Lue lisää

Huippuorganisaation kuolemanhyve nro. 3: Viha

25.11.2013 0

Vihaa epäonnistumista. Vanhan sanonnan mukaan mitä tietoisesti vihaamme, sitä tiedostamatta kadehdimme. Viha onkin kateuden sukulaistunne, joten siitä on hyvä jatkaa kuolemanhyveiden läpikäymistä. Usein vihalla tarkoitetaan voimakasta tai intohimoista tunnetta ja sitä pidetään lähtökohtaisesti  kielteisenä asiana, sillä voimakas ja intohimoinen viha voi Lue lisää

Riskibisnestä

Valitsimme kuukausi sitten ensi kertaa työntekijöidemme keskuudesta Kuukauden Nuijan. Valintaa symboloivan puisen luontokappaleen idea on yksinkertainen – joka kuukausi yksi vincitläinen saa nuijaa napauttamalla tehdä päätöksen, joka toteutetaan automaattisesti. Ei budjettia, ei sääntöjä, ei ohjeita. Ainoana rajoitteena on, että päätöksen Lue lisää

Älä näytä puolivalmista (vai pitäisikö sittenkin?)

Meille opetetaan jo koulussa, ettei puolivalmista kannata esitellä. Esseet, kokeet, portfoliot – kaikissa näissä parhaimman arvosanan tuottaa jäsentynein ja virheettömin suoritus. Opimme vähitellen kiinnittämään huomiotamme yhä enemmän siihen, miltä lopputulos näyttää. Keskitymme hiomaan esityksistämme täydellisiä, mutta unohdamme samalla käytännön toimivuuden Lue lisää

Vincitin uramalli 1.0.

Uramallimme kehittämistä on ohjannut yksi selkeä periaate: organisaation tavoitteiden jalkauttamisen sijaan halusimme lähteä liikkeelle ihmisten omista ammatillisista unelmista. Kuluneen syksyn aikana tätä ajatusta tukevia käytäntöjä on kehitetty eteenpäin ja niitä on tuotu osaksi kehityskeskusteluitamme. Alla on kuvattu tämänhetkinen mallimme, joten Lue lisää

Unelmatyö – tiedätkö jo omasi?

Kuinka usein olet pysähtynyt pohtimaan ammatillisia unelmiasi tai omia vahvuuksiasi? Yllättävän harva nimittäin on. Ja kuitenkin nykyajan työelämä rakentuu  lähes kokonaan tämän teeman ympärille – puhutaan sisäisestä motivaatiosta, intohimosta ja huippuosaamisesta. Nämä alueet on mahdollista saavuttaa vain kysymällä ensin itseltään, Lue lisää

3 of 41234